582# Bitza

Otetaas näin vapun kunniaksi ruokapostaus, vähän niin kuin vinkiksi jos kaipaa muuta menuunsa kuin nakit ja salladokset. Tänään nimittäin kokkikornerissa valmistuu runsastäytteinen joskin verisuonet tukkiva bitsa. Kokeillaanpa erikoispohjaa kaurahiutaleineen, ja täytteitä tietysti tosi runsaasti, eli ei mitään italopitzeä ole luvassa. Raaka-aineksia tarvitaan siis kosolti:

Pohjaan:
3 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
3/4 dl oliiviöljyä
3 dl maitoa
½ dl tonnikalaöljy

Täytteet:
400 gr jauhelihaa
1 ps tacomauste
1 prk tonnikala öljyssä
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 ps kinkkusuikale
3 tomaattia
1 kpl mozzarella
1 ps juustoraaste
1 ps maissia
1 prk tomaattimurska
1 paprika

Ruokatarvikkeet.

Ruuanlaitto alkaa helposti: otetaan kippo nro yksi, johon lorautetaan 3/4 dl oliiviöljyä. Otan ensimmäistä kertaa elämässäni puolen desilitran mitan käyttööni, avaan tonnikalapurkin josta lorautan puolikkaan desin öljyä. Vähän tulee sattumaa sekaan, mutta ei haittaa. Sekaan lisään 3 dl maitoa, ja sekoitan huolellisesti. Sen jälkeen kaurahiutaleet sekaan - tässä kohdin mun piti kyllä varmistaa kokilta, onko kaurahiutale sitä samaa lesettä josta teen joskus kaurapuuron. Kyllä on, joten Elovenalla mennään. Hiutaleet lisättyäni sekoitan jälleen huolellisesti. Tässä vaiheessa näyttää aika pahalta, mutta antaa näyttää.

Märjät.

Sitten otan kippo nro kakkosen, johon mittaan vehnäjauhot ja leivinjauhon. Vai onko se leivinjauhe? Samapa tuo. Teelusikan mitalla kippaan perään suolat, hämmennän hiukan haarukalla näitä sekaisin, kunnes alkaa keittiössä leijailemaan pöly siihen malliin, että katson viisaaksi kipata kuivat märkien sekaan. Sitten taas sekoittelen kunnes tökötistä tulee raskas, yhtenäinen klimppi. Otan uunipellin johon levitän leivinpaperista arkin ja mättään taikinan keposta keskelle peltiä.

Kuivat.

Tähän asti olikin naurettavan helppoa, mutta nyt alkoi vaikeudet. Ajattelin ensin kaulita taikinan levyksi, mutta kuten Markku sanoisi Huutokauppakeisarissa - hyvin nopealla aikataululla huomasin, että hommahan meni vituiksi. Aloin sitten sormin painelemaan taikinaa, mutta sekin takertui sormiin, enkä saanut mitään tarttumaan leivinpaperiin, saatikka tasaiseksi levyksi. Lisäilin sitten leivinjauhoa kätösiin ja päättäväisesti jatkoin painallustekniikalla, kunnes huomasin sen lopulta tuottavan tulosta ja taikina alkoi levittäytymään nätisti pellille. Olisi sitä taikinaa voinut olla himpun verran lisää, mutta kyllä se nyt suurimman osan pellistä kattoi.

Vaikein vaihe oli taikinan levitys.

Kyllä tästä vielä pohja saadaan.

Sitten pilkkomishommiin: ensiksi avaan pakkauksesta mozzarellan. Paketissa on vettä tms lientä, joten kannattaa avata lavuaarin ylöpuolella. Neste helkkariin ja mozzarella pöydälle. Minua jotenkin ällöttää se mozzarellan koostis, on jotenkin semmosta inhottavan tuntuista, mutta sulanee sitten aikanaan pizzatäytteenä. Sitten viipaloin kolme tomaattia; sliivuista tulee vähän turhan paksuja, mutta eiköhän ne uunissa pehmene mukavasti. Sipuleista en tee tällä kertaa mitään pientä silppua vaan ihan oikein viipaleita. Mulla oli tähän varattuna kaksikin sipulia, mutta ajattelin sen sitten olevan liioittelua. Yksi sipuli riittää, kun oli sen verran kookaskin. Sen jälkeen pienin valkosipulin mahdollisimman pieniksi. Mä olen viime aikoina käyttänyt vain niitä "yhden kynnen valkosipuleita", ne on helppo kuoria ja pieniä. Sitten pienin paprikan.

Mozzarellat ja tomangit. Ja sipuli.

Paprikaa ja sipulia.

Napsautan uunin päälle keskilämmölle ja asteita 225. Sitten alan paistamaan jauhelihaa; liha on ollut huoneen lämmössä oli yli puoli tuntia. Mä en huomaa mitään eroa, paistoin jauhelihan huoneenlämpöisenä tai kylmänä. Mulla oli nyt pelkkää naudan jauhelihaa, yleensä ostan nauta-sikaa, mutta oli niin huonolla päiväyksellä tällä kertaa, että otin pelkän naudan jauhelihan. Koska en tiedä maustamisesta niin päätin maustaa jauhelihan tacomausteella - tämä lisätään vasta siinä vaiheessa kun jauheliha on jo ruskistunut. Sekaan vettä, alle desi.

Jauheliha oli kauniin punertavaa.

Seuraavaksi levitän tomaattimurskan pizzapohjan päälle (tässä oli mulla tapahtunut sellainen kämmi, että olin valkannut kaupasta valkosipuli-tomaattimurskaa, ja kun oli vielä ne oikeat valkosipulitkin mukana, niin oli ehkä vähän turhan hapokasta. Seuraavana päivänä bussissa edelläni istunut pikkutyttö ei näyttänyt kauheasti arvostavan hänen suuntaansa lasetettamiani röyhyjä, sen verran mulkoili pari kertaa pahasti). Käytän lusikkaa apuna levitykseen, jotta reunatkin saavat osansa. Sen jälkeen ripottelen hiukan juustoraasteesta pohjan päälle, jonka jälkeen lisään jauhelihan ja maissin. Sen jälkeen sipulit, tomaatit, paprikat, mozzarellat ja kinkkusuikaleet. Mielestäni järjestyksellä ei ole väliä. Sitten lopuksi juustoraaste pintaan. Uuni oli lähes lämmennyt joten ei muuta kuin koko komeus lämmittelemään. Vasta tässä vaiheessa huomaan, että unohdin tonnikalan; nappasen pitsan vielä pois uunista ja lappaan tonnikalat päälle ja ei kun uuniin uudelleen. Jotain täytteiden määrästä kertoi sekin, kun pelti painoi niin paljon ettei yhdellä kädellä jaksanut sitä nostaa. Uunitusaikaa oli vaikea arvioida, kun oli sen verran täytteitä. Kokeilin ensin 20 minuuttia, mutta jatkoin vielä 6-7 minuuttia lisää, kunnes juusto näytti sulaneen ja reunat muuttuneet rapsakan näköisiksi.

Maissi toi mukavasti raikkautta.

Kohta uuniin.

Ihailin hetken ajan valtavaa lättyäni, mutta otin sitten lautasen ja aterimet ja nakersin pienehkön kulmapalan. Hyvin pysyi paketti koossa ja makukin oli ihan ok. Myönnettäköön, että olen minä parempiakin pitsoja syönyt, mutta pohja oli ihan kohtalainen. Juustoisaa ja rasvaisaahan tämä kyllä oli vähän turhankin kanssa, enkä ole varma oliko tacomauste sittenkään hyvä idea. Niin ja valkosipulia oli liikaa. Mutta omatekemäksi nyt jonkinlainen esitys, annan tästä arvosanaksi 3/5.

On se valtava lätty.

Maistuis varmaan sullekin.

581# Rooma, 2

5.4.2018, Thursday, +19, Shower, Rome, Italy

Heräilin jatkuvasti koko yön, milloin ulkoa kantautuvaan meluun, milloin kuumuuteen, milloin kylmyyteen. Peittona oli vain yhteinen lakana. Lisäksi sänky oli niin jumalattoman kova, että heräilin vähän väliä siihenkin kun kroppa oli puutunut. Tuskainen yö, sano.

Klo 7.40 heräsimme, menimme siitä aika nopeasti aamiaiselle. Se ei ollut mikään erikoinen kokemus, enpä kyllä mitään ihmeitä odottanutkaan. Söin pari viipaletta lötköä pekonia (pekoni pitäisi olla paistettu kunnolla rapsakaksi), muutaman nakin, pari leivänkannikkaa, jugurtin ja kahvin. Kaksi viimeistä olivat hyviä.

Huoneeseen palattuamme suunnittelimme hetken päiväohjelmaa. Vähän aprikoitiin millaiseksi säätila mahtaisi kehkeytyä; yöllä oli selvästi satanut mutta keli vaikutti olevan kirkastumassa. Päätimme ottaa sitten ensimmäiseksi kohteeksi Colosseumin, jonne olimme jo Suomesta hankkineet netin kautta avoimet liput. Hinta oli 14€, samalla lipulla pääsi myös viereiseen Palatine Hillille, jossa oli vanhaa pytinkiä niin ikään ja hienot näkymät Colosseumille. Liput hankimme etukäteen lähinnä siksi, kun meitä oli varoitettu pitkistä jonoista, ja jos oli jo printatut liput valmiina niin se jouduttaisi kummasti menoa. Me painelimme Colosseumille suht aikaseen eikä mitään supermassiivisia jonoja ollut vielä kertynyt edes lipunmyyntipuolelle. Colosseumille olisi päässyt metroillakin, mutta olisi pitänyt vaihtaa Terminillä, joten ajattelimme että pääsisimme helpommin kävelemällä, matkaa hotellilta oli vain hieman toista kilometriä.

Aamu alkoi kävelyllä kohti Colosseumia.

Rooma oli täynnä vanhoja kaivauksia, kuten vaikkapa tämä Foro di Augusto.

Jo hyvissä ajoin ennen Colosseumia meitä oli vastassa ukottajien armeija. He koittivat saada meitä lippuostoksille vaikka meillä jo liput olivatkin ja kauppasivat jotain ihme opastettuja kierroksia myös. Ärsytti kun kaikki oli aluksi niin sekavaa. Ukottajien seassa tuntui olevan harvakseltaan myös virallisia oppaita jotka ohjasivat oikeaan suuntaan ja lopulta löysimme oikean jonon johon jäimme. Colosseumille ei otettu kerralla kuin 3000 vierailijaa, mutta tähän aikaan aamusta jonon aiheutti turvatarkastus. Eikä tähän kauaa edes mennyt, olisikohan vartin verran siinä jonotettu.

Viimein pääsimme Colosseumille.

Colosseumin käytävät olivat suht kapeat joten kyllähän siinä väentungosta jo syntyi. Vierailumme kesti noin reilun tunnin, kävelimme kahdessa eri kerroksessa. Kolmanteen kerrokseen emme löytäneet tietä, mutta ilmeisesti jollain spesiaali-opaskierroksella sinnekin olisi päässyt. Myöskään pohjakerrokseen ei päässyt. Kyllä siinä nyt tuli jo ihan riittävästi räpsittyä kuvia tästä 2000 vuotta vanhasta amfiteatteista muutenkin.

Sisällä "stadikalla".

Iso rakennus tämä.

Colosseumin pohjakerrosta.

Heti Colosseumilta poistuttaessa vastassa oli taas iso lauma ukottajia, jotka myivät selfie-keppejä ja vettä ja kaikkea muuta roskaa. Tuli ehkä oltua vähän tyly, mutta en näe oikein syytä miksi alkaisin jonkun tuntemattoman myyjän kanssa heittämään yläfemmoja - sitä ei tiedä minkä nyörin saisi ranteeseensa. Suuntasimme sitten Palatine Hillin jonoon seuraavaksi. Sinne piti jonottaa taas vartti, tännekin oli turvatarkastus. Joku koitti törkeästi etuillakin, mutta tämä komennettiin jonon hännille. Takanamme olevilla ei ollutkaan lippua, he luulivat, että sen saa ostettua portilta, mutta sellainen olisi pitänyt hankkia etukäteen, joten jonottivat turhaan. Meillä oli onneksi ne yhdistelmäliput.

Alue oli suuri ja väkimäärä hajaantui mukavasti, kukkulan puolella ei ollut edes kovin paljoa väkeä. Kävimme ensiksi ihailemassa näköalan Colosseumille, sen jälkeen tsekkasimme entisaikojen stadionin ja Circus Maximuksen, joka oli hevoskilpailurata, vähän niin kuin Vermo. Melkein rupesi ripeksimään vettäkin. Täällä oli vessakin, jonka hyödynsimme. Jatkoimme sitten takaisin alaspäin ja etsimme Vestan neitsyeiden talon, joskin siitä oli vain rauniot jäljellä. Neitsyeillä oli arvokkaita tehtäviä, joista tärkein oli vartioida pyhää tulta. Toimi kesti 30 vuotta, siihen valittiin jo lapsena. Melkoinen kipinävuoro siis. Jos haireus tapahtui virka-aikana, niin rangaistuksena vestaali haudattiin elävältä. Virka-ajan jälkeen vestaali sai kuitenkin halutessaan mennä naimisiin ja perustaa perheen.

Näkymä Colosseumille Palatine Hilliltä.

Puistossa oli jopa rauhallista.

Vanha stadion.

Kävimme vielä katsomassa Foro Romanon rauniot. Tämä oli muinaisen Rooman poliittinen ja hallinnollinen keskus. Nyt jäljellä oli enää muutama pystyyn jäänyt korkea pylväs / pylväikkö. Näillä oli kuitenkin ikää se 2000 vuotta myös, sitä oli jotenkin vaikea mieltää todeksi. Fiiliksiä kohotti pilven takaa esiin tullut aurinko; lämmitti jo siihen malliin, että piti takkiakin jo vähentää.

Vestan neitsyeiden maisemissa.

Pylväikköä.

Foro Romano.

Kevät kiristi otettaan.

Poistuimme eri reittiä mitä tulimme, Capitolini-museon puolelta. Kävelimme ylös rinteeseen, täältä avautui vielä hieno näkymä Palatino-alueelle. Capitolini-museoon emme menneet sisään, mutta bongasimme ulkopuolelta La Lupa-patsaan, joskin tämä taisi olla kopio, alkuperäinen patsas oli sisällä museossa. Patsas kuvasi naarassutta, jonka nisiä Romulus ja Remus hamusivat. Laskeuduimme raput alas vastapuolelta ja saavuimme Vittorio Emanuele II:n muistomerkille. Helkkarin iso pytinki se oli tämäkin, sisällä oli museota yms. Näyttelyaluetta emme jaksaneet kiertää, mutta kävimme räpsimässä kuvat panoramapaikalta. Täällä mainostettiin olevan kahvila, joka oli nyt kuitenkin kiinni. Se oli huono läppä, sillä jalat olivat jo puhki kävelystä ja pieni virkistyminen olisi ollut paikallaan. Ylös katollekin olisi päässyt, mutta se olisi maksanut 10€ / naama, joten päätimme skipata tämän riistohintaisen kohteen niin ikään.

Susipatsas.

Vittorio Emanuele II.

Näkymä Vittorio Emanuele II:n muistomerkiltä Piazza Venezialle.

Lähdimme etsimään voipuneina kahvilaa kadulta. Ne olivat joko täynnä, tai sitten eivät olleet riittävän hyvätasoisia. Erääseen kippolaan meidät toivotettiin tervetulleeksi, vaikka ilmoitimme, että olemme vain juotavaa vailla. Tämä oli tarjoilijalle ok, kunnes toinen tarjoilija tuli ja vaati meitä tilaamaan myös ruokaa. Noh, tuhahdellen sitten lähdettiin siitäkin paikasta, mutta en oikein ymmärrä tällaista kahvilanpitäjän yritteliäisyyttä; meiltä olisi helposti saanut sen pari kymppiä lypsettyä muutamista juomista emmekä olisi viipyneet puolityhjällä terassilla pariakymmentä minuuttia pidempään. Oiva esimerkki siitä, miten win-win tilanne saadaan lose-lose-tilanteeksi. Löysimme onneksi Caffe Constantino-nimisen kahvilan lähes heti kulman takaa, jossa emme oikein osanneet käyttäytyä. Tilasimme juomat tiskiltä, ja myyjä sanoi vain "ok", emmekä tienneet tulivatko ne pöytään vai minne. Hetken päästä tarjoilija tuli kuitenkin laskuttamaan ja sanoi tuovansa juomat pöytään. Pp tilasi Fantan ja itse otin oluen; kaupan päälle tarjoilija kauhoi paljaalla kädellään sipsejä suuresta pussista pienempään kippoon. Bakteerikammoisena se vähän kauhistutti, mutta annoin houkutukselle periksi ja söimme sipsit naamariin. Kaikkiaan maksoivat 9,50€. Nautimme juomat ulkona,siinä oli kiva istuskella pakokaasussa, kunnes alkoi sitten hieman vettäkin ripeksimään. Lähdimme kävelemään hotellille, poikkesimme matkalla kaupalle hakemaan täydennyksiä.

Lähikaupassa oli kokonainen huone varattu eri pastoille.

Hotellilla söin kaupasta ostamani leivän ja vähän sipsejä. Nukahdin viideksi minuutiksi, mutta Pp sai minut kiskottua hereille. Lähdimme Barberini-metroaseman lähellä olevalle Luukirkolle (Santa Maria della Concenzione dei Cappucini, Via Veneto 27). Kirkko itsessään oli 1600-luvulta ja melkoisen ruma rakennus. Sisäänpääsymaksu oli 8,50€ / naama, sisällä ei saanut valitettavasti valokuvata. Kirkon nimi johtui siitä, että täällä oli yli 3700 kapusiinimunkin (ital. cappucini, jonka kaavun värin perusteella cappucino-kahvikin oli saanut nimensä) luut puhdistettuna, pinottuina ja järjestettyinä. Ruumiit olivat maatuneet 30 vuotta, jonka jälkeen ne kaivettiin ylös ja tuotiin tänne muistuttamaan elämän rajallisuudesta. Luita oli kerätty ainakin sadan vuoden ajan, jostakin tosin luin että peräti vuosina 1500-1870. Eniten ihmettelin pääkallojen pientä kokoa, mutta jälkeen päin mietittynä tämä oli tosi omituinen paikka kaiken kaikkiaan muutenkin. Ei mikään aavemainen paikka, mutta sanotaanko etten haluaisi täällä välttämättä yötä yksin viettää. Meitä eläviä muistuttamassa ollut aforismi What you are now, we once were; what we are now, you shall be oli vähän synkähkö mietelause myös. Mutta kannattaa kyllä tsekata tuo paikka jos tuolla päin liikuskelee.

Santa Maria della Concezione dei Cappuccini.

Kapusiinimunkin kaapuun sonnustautunut luuranko.

Luukavalkadi.

Palasimme hotellille, joskin Muji-liikkeen kautta (Pp digauttelee näistä). Jalat olivat aivan puhki, askeleita oli kertynyt päivän aikana jo 16000 ~12 km. Pieni tauko teki hyvää; join oluen, surffasin ja blogasin.

Vähän ennen puolta kahdeksaa lähdimme katsastamaan illallispaikkaa. Olimme saaneet etukäteen vinkin, että Le Lanterne-ravintola voisi olla tsekkaamisen arvoinen, ja oli lyhyen kävelymatkan päässä hotelliltamme Via della Pilotta-kadulla. Meidät otettiin suht hyvin vastaan. Ulkona olisi voinut syödä mutta halusimme sisään; illat olivat vielä varsin viileitä. Sisällä olikin aluksi tilaa, mutta ravintola täyttyi nopeasti. Arvoimme pitkään mitä syömme, italialaisissa ravintoloissa kun on aina niin hämmentävää tilata sapuskaa niiden primien ja secondien takia. Nytkin alkoi mielessä jo pyörimään pizze hätäratkaisuna, mutta ei kai sitäkään voi aina syödä. Ja entä side orderit, pitääkö esim. perunat tilata vielä erikseen? Saimme sitten tilauksen lopulta sisään; Pp tilasi alkuun bruschetan ja pääruoaksi saltimbocan, itse otin spaghetti bolognesen ja saltimbocan. Pääruokien kanssa lisukkeiksi ranskanperunat. Juomiksi litra vettä + olut + puoli litraa talon punkkua. Helkkarinmoinen määrähän sitä ruokaa sitten tulikin, yhdet perunat olisi kyllä riittänyt. Maksoi 67€, annoimme 75€ tippeineen kun ei ollut erillistä kattausmaksuakaan. Aika kallis sapuska silti, vaikka ähky tulikin hommattua. Ruokailuun meni aikaakin likemmäs pari tuntia. Naapuripöydässä kaatui punaviini toisen pöytäkunnan päälle, me onnistuimme olemaan töppäilemättä.

Illallispaikkamme Le Lanterne.

Saltimbocca.

Palasimme hotellille, vieläkin oli sikana jengiä Fontana di Trevillä, liekkö paikka koskaan hiljainen. Hotellissa ruuan sulatusta, telkkaa, blogausta ja sen sellaista. Raskaita ovat nämä turistin päivät, ei voi muuta sanoa.

580# Rooma, 1

4.4.2018, Wednesday, +18, Mostly cloudy, Rome, Italy

Pp:n kanssa oltiin buukattu pääsiäisen jälkeiseksi puoliviikoksi matka Ebookersin kautta Roomaan, Italiaan. Kumpikaan meistä ei ole koskaan aiemmin käynyt Roomassa, joten uusi tuttavuus tämä kohde. Lennot oli Norwegianilla, lähtö keskiviikkoiltapäivänä klo 12.55. Sangen omituinen lähtöaika, mutta toki siinä oli puolensa; sai nukkua edellisen yön hyvin, kentällä ei olisi ruuhkaa ja toisaalta aikaa jäi perillä mukavasti hotelliin checkaukseen yms ja huoneetkin olisivat jo valmiit.

Päätin vähän riskeerata ja menin kerrankin junalla lentoasemalle. Kotoota piti siis lähteä jo kymmeneltä, kun metroista ja junista ei koskaan tiedä. Tiet olivat lumisia ja jäisiä, ja mulla oli vähän vaikeuksia selvitä kesäkengillä liukastumatta. Julkinen liikenne toimi kerrankin ja olin kentällä jo klo 11.03. Pp olikin jo asemalla vastassa. Olimme tehneet check inin lennolle netissä edellisenä päivänä, eikä varaamaamme lowfare-lippuun sisältynyt ruumatavaroita, joten marssimme suoraan turvatarkastukseen. Ei jonoa, ei jouduttu myöskään mihinkään ylimääräisiin tarkastuksiin.

Menimme sitten kahville Arctic Bariin kuluttamaan aikaa, kippola löytyy kakkosterminaalin toisesta kerroksesta. Olimme ainoat asiakkaat. Muutenkin kenttä oli suht hiljainen tähän aikaan, ja lentommekin pääsi lähtemään aikataulun mukaan. Paikkamme olivat rivillä 3, aivan koneen etuosassa. Mulla keskipaikka, Pp ikkunassa, ja joku italoeukko käytäväpaikalla. Sillä oli tietysti karsea plunssa ja köhi vieressäni jatkuvasti, toivottavasti ei tule tartuntaa. Takanani oli pikkulapsi joka potki selkänojaa koko matkan, poislukien sen kerran kun sukelsi penkin alle ja tarrasi mua äkisti kummastakin nilkasta, yrittäen ilmeisesti pölliä sukkani. Lento kesti kolme ja puoli tuntia, oli jotenkin raskas siirtymätaipale tällä kertaa, aika ei tuntunut etenevän kirveelläkään. Eikä tilannetta helpottanut shampanjan puutekaan, Norwegianilla ei tunnistettu sellaista. Korvikkeena saimme kuitenkin lämmintä proseccoa. Tilasin toisella kierroksella vielä jenkkiviskin, se vasta pahaa oli. Kerran kävin vessassa.

Helsinki-Vantaalla taas.

Kuohuva kruunaa lentomatkan.

Viimein kone laskeutui melko pilviselle Fiumicinon lentokentälle. Istuinpaikkamme ansiosta pääsimme melko nopeasti ulos koneesta, joskin huonona puolena voi sanoa että ylähyllyllä oli niukasti tilaa matkatavaroille, koska etuosan hyllyt oli täytetty kabiinihenkilökunnan kamoilla. Olimme saaneet kuitenkin laukkumme sinne jotenkin ängettyä, ja nytpähän ei tarvinnut jäädä odottelemaan enää ruumatavaroita. Änkesimme sitten tuloaulan läpi suoraan kohti juna-asemaa, joka löytyikin helposti. Heti tuloaulaan saapuessa oli toki muutama ukottamassa huijaritaksia, mutta ohitimme nämä nopeasti. Ihmettelimme vain, miten ihmeessä näitä ukottajia on aina lentoaseman tuloaula täynnä, eikö ihmiset nykyaikana jo yleisesti tiedosta nämä huijareiksi?

Juna-asemalle päästyämme ostimme junaliput Terminin asemalle automaatista. Kannatti huomioida, että junia lähti täältä kahta erilaista; me valitsimme Leonardo Expressin, joka operoi Fiumicinon ja Terminin väliä; matka kesti 32 minuuttia, ei pysähdellyt väliasemilla, maksoi 14€ / naama. Täältä meni junia myös Tiburtinan asemalle. Tuo matka maksoi vain 8€ / naama, mutta matka kesti pidempään kun juna pysähteli useilla asemilla, eikä määränpää ollut meille yhtä järkevä kuin Termini. Meille osui automaatti, jossa liput piti maksaa kortilla, se vähän häiritsi, mieluummin olisi maksanut rahalla, mutta osto kuitenkin onnistui ja saimme tiketit. Marssimme sitten laiturille automaattiportin läpi johon piti lipun QR-koodia luetuttaa. Juna oli jo valmiina, eikä montaa minuuttia mennytkään kun se lähti. Konnari kierteli ja hänellekin piti vielä erikseen lippua esitellä. Emme olleet leimanneet lippujamme leimauslaitteessa, mutta ei meitä siitä ripitetty.

Terminin asemalle päästyämme koitimme päästä mahdollisimman nopeasti ulos rakennuksesta. Tämä oli taskuvarkaiden paratiisi, kun pöljät turistit jalkautuisivat monttu auki ensimmäistä kertaa ikuiseen kaupunkiin. Koitimme etsiä metroasemaa, löysimme sitten lopulta sisäänkäynnin vähän turhankin kaukaa, olisi sinne lähempääkin päässyt. Metroliput ostimme automaatista, se kävi suht helposti vaikka kone nirsoilikin kolikkojen suhteen, kelpuutti tällä kertaa vain setelirahaa. Onneksi sellaistakin löytyi. Metro oli niin ikään taskuvarkaiden mekka, joten piti pitää täälläkin kamoista huoli ja koittaa näyttää siltä, ettei tässä oltu ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Menimme kuitenkin hieman hämillemme, sillä täällä ristesi kaksi metrolinjaa, emmekä meinanneet ensin tajuta mistä A-linjan junat menevät. Onneksi näimme sitten pienen opasteen ja lähdimme seuraamaan yhdyskäytävää alakerrokseen. Sieltä löytyi oikea linja ja oikea suuntakin nopeasti.

Metro tuli nopeasti, täyttyi ihmisistä ja epäilimme jokaista vierellämme olevaa varkaaksi. Metro oli likainen ja ankea ja härdellin vuoksi ensimmäiset vaikutelmat eivät Roomasta kaksista kuvaa vielä antaneet. Onneksi meidän tarvitsi matkustaa vain pari pysäkinväliä, jäimme pois Barberinin asemalla. Tuurilla osasimme luotsata oikean uloskäynnin kohdalle, ja hetken tutkittuamme puhelimen kartta-apsia löysimme oikean suunnankin, mistä lähteä hotellia etsimään. Barberinin metroasemalta oli noin 600 metrin matka rohkeasti nimetylle Delle Nazioni-hotellillemme. Hotellin sijainti oli ratkaissut valintamme, sillä se oli Fontana di Trevi-suihkulähteen välittömässä läheisyydessä Via Poli-kadulla. Suurin osa Rooman hotelleista oli Terminillä, mutta olimme mieltäneet alueen vähän rauhattomaksi, joten emme halunneet siellä viettää aikaamme.

Aurinko leikitteli vieläkin kuurupiiloa pilvien takana, mutta painava reppu kun oli selässä, niin hikinorot alkoivat juoksemaan selkäpuolta. Onneksi hotellin respassa ei ollut jonoa, saimme huoneen hyvin pienellä vaivalla ja odottamisella, ja tunsimme itsemme tervetulleiksi. Huoneemme oli neljännessä kerroksessa, valitettavasti heti hissiä vastapäätä. Huonekoko oli suht pieni, ikkuna oli suihkulähteelle vievän tien varrella, mutta ulkoa kantautui kovahkoa melua. Vähän oli ehkä ajan syömä huone, mutta kylppäri vaikutti siistiltä. Telkkari oli postimerkin kokoinen, netti oli hidas, mutta muuten ok. Varmasti vanha rakennus tämäkin, muistelin jostain lukeneeni, että tämä oli hotelli jo 1800-luvulla.

Hotellimme Delle Nazioni.

Huoneessa ei paljoa muuta sängyn lisäksi mahtunut.

Ikkunasta näkyi suihkulähteelle johtava Via Poli.

Hetki kamojen purkamista laukuista, safety boxin tutkiskelua jne, ennen kuin lähdimme vähän ulos tutkimaan meisinkiä. Ensiksi suuntasimme tietysti hotellin takana olevalle Fontana di Trevin suihkulähteelle. Hieno suihkulähdehän se oli, mutta ihmisiä tuntui olevan puoli miljoonaa samaa näkyä ihmettelemässä. Jatkoimme täältä noin puolen kilometrin päähän Espanjalaisille portaille, ja ihmisiä riitti täälläkin. Olimme valinneet matkan ajankohdan sillä perusteella, että oletimme kaikkien käyvän Roomassa nimen omaan pääsiäisenä, ja heti pääsiäisen jälkeen kaupunki tyhjenisi turisteista. No, väärin luultu. Hyvin kallista ilmaista ruusua tyrkyttävä ruusu-ukottajakin täällä oli, mutta näihin olimme varautuneet, kuten myös sellaisiin nyörinsitojiin (nappasivat ranteesta kiinni ja solmivat jonkun narun umpisolmuun ja se sitten maksoi tyyliin 20€). Kuvasimme maisemat joskin kameraan taisi tallentua ennen kaikkea muita turisteja kuvaavia turisteja.

Fontana di Trevi.

Ihmisiä ihmettelemässä.

Pinocchio-kauppa löytyi Fontana di Trevin läheltä.

Espanjalaiset portaat.

Näkymä Espanjalaisten portaiden yläpäästä.

Lounas oli jäänyt väliin joten hiukominen oli tässä vaiheessa jo kovaa ja piti alkaa metsästämään ruokapaikkaa. Se osoittautuikin hankalemmaksi operaatioksi. Halusimme pitset, ja jouduimme puoli tuntia etsimään ennen kuin löysimme ok:lta vaikuttavan kippolan Mannozzin (Via della Panetteria 14), jossa hyvä hinta, muita ihmisiä sopivasti asiakkaana, eikä pelkästään sienipitsaa. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että niin irvokasta kun se onkin, ei italialaiset osaa pitsaa tehdä. Nytkin oli vähän niin ja näin; rapsakka pohja oli kyllä 5/5, mutta muuten oli melko mauton eikä ulkonäkökään kauheasti mairitellut. Oheen hörppäsin 0,6 litran bissen. Lasku kahdesta pitsasta, isosta kaljasta ja vedestä oli yhteensä vain 22€, ei mikään paha hinta todellakaan, ei ollut edes palvelumaksua. Tippiä jätimme vielä jonkun verran toki laskun päälle.

Mannozzi-ravintola.

Diavola.

Menimme lähistöllä olevaan Incoop-kauppaan, josta ostimme olutta, vettä ja sipsejä, maksoi vain 3,34€, semmoinen tuntui erikoiselta. Veimme ostokset hotelliimme ja kävimme vielä ottamassa iltakuvat suihkulähteeltä, ihmisiä riitti aina vaan. Kävelimme sitten hieman vanhoilla ja kapeilla kaduilla, Pp:n kengät hiersivät. Meinasi alkaa satamaankin, joten palasimme sitten aikanaan takaisin hotellille suihkuun ja surffaamaan. Telkkarista tuli parahiksi Barcelonan ja AS Roman välinen futismatsi.

Suihkulähde yövalaistuksessa.

579# Tallinna, 2

24.3.2018, Saturday, +2, Mostly cloudy, Tallinn, Estonia

Puolen vuoden tauon jälkeen tuli lähdettyä käväisemään porukoiden ja veikan perheen kanssa Tallinnassa. En ole koskaan ollut yötä Tallinnassa hotellissa, eikä siihen tullut muutosta tälläkään kertaa. Otimme vain päiväristeilyn, maissa ehtisimme olemaan reilut kolme tuntia. Mukana kun oli pari pientä lasta, niin emme varanneet aikaa kohteessa enempää, jos lapset väsyisivät.

Porukat olivat tilanneet aamuksi tilataksin, jolla saimme seitsemän henkisen ryhmämme lastenrattaineen näppärästi Länsisatamaan. Mennessä meillä oli laivana Megastar. Terminaalissa oli jumalaton ryysis, kovin taisivat olla suosittuja nämä viikonlopun Tallinna-reissut. Porukat kävivät tekemässä meidän kaikkien check init (tämän olisi ehkä voinut tehdä netissäkin?), ja jokaisen matkailijan passit kysyttiin. Saimme liput nopeasti, jolla pääsimme automaattiportista laivaan.

Meillä oli lounge, joten kävimme nappaamassa sieltä itsellemme pöydät. Siinä sai pientä naposteltavaa ja alkoholitonta juotavaa maksutta, mutta en ottanut kuin hiukan sipsejä tms lastuja ja juomaksi ostimme oluet. Laiva lähti reilut kymmenen minuuttia etuajassa, aivan kuten viimeksikin, joten terminaalissa oli tosiaan syytä olla ajoissa.

Matka kesti reilut pari tuntia. Merenkäyntiä ei juuri ollut, jäitä oli vielä jonkun verran, en tiedä sitten hidastiko se vähän menoa. Matka-ajan käytimme eväistä nauttimiseen ja kiertelemällä jonkun verran laivalla. Poikkesimme kaupassa ja vanhempaa lasta käytettiin leikkihuoneessa. Se oli aika köyhänlainen ja kiinalaisten valloittama. Aivan kuten muuallakin, osasivat ottaa ns. paikan ja tilan haltuun.

Tallinnan päässä oli melkoinen ryysis taas terminaalin päässä, ennen kuin pääsimme ulos. Kävelimme ensimmäiseksi Nautica-ostoskeskukseen, joka olikin ihan uusi, sitä ei vielä viimeksi ollut. Vaikka kauppakeskus vaikuttikin mielenkiintoiselta, niin etsimme täältä vain vessat, ne löytyivätkin toisesta kerroksesta. Helpotuksen saatuamme jatkoimme kylmässä viimassa kävelemistä kohti vanhaa kaupunkia. Täältä etsimme ruokapaikkaa, ja pienen pohdinnan jälkeen päädyimme Peppersack-nimiseen kippolaan. Tarpeeksi iso pöytä löytyi vasta ylimmästä kerroksesta ja lastenrattaita oli vähän vaikea sinne raahata. Ruokalistakin oli vähän niin ja näin, päädyin sitten ravintolan nimikkoannokseen kun sitä kerran suositeltiin. Ihan sievä annos, liha oli ruukussa kastikkeineen ja uuniperuna oli valtavan kokoinen, mutta maku ei ollut kaksinen. Makea kastike, en pidä sellaisesta. Jälkkäriksi tilasin kahvin. Annetaan ravintolasta arvosanaksi 2/5.

Tämän jälkeen meille ei ihmeitä enää jäänyt aikaa kulutettavaksi vaan lähdimme takaisin kohti satamaa. Ajallisesti reissu vähän floppasi, olisi pitänyt olla vielä se pari tuntia lisäaikaa tai edes tunti, nyt jäi kaupat kiertämättä ja ostokset tekemättä. Elämää suurempi vessahätä iski matkalla joten oli poikettava taas Nauticassa.

Paluuliput olimme jo saaneet Hesan päässä, joten ei tarvinnut tällä kertaa jonotella mitään. Täällä ei ollut myöskään turvatarkastusta kuten Tukholmassa oli. Passeja ei kyselty. Meillä oli paluumatkalle pari hyttiä buukattu yhdeksännestä kerroksesta joten pääsimme vähän lepäämäänkin. Hyteissä ei ollut ikkunaa, muuten vastasivat Ruotsinlaivan tasoa. Kävimme ottamassa baarissa oluet ja sen jälkeen kaupassa shoppailemassa. Paluumatkan laiva oli "pelkkä" Star, eikä väkeäkään näyttänyt olevan niin paljoa kuin tullessa. Ajallisesti matka kesti sen pari tuntia taas ja saavuimme Helsinkiin hieman puoli seitsemän jälkeen. Tilattu tilataksi olikin meitä jo vastassa.

Ihan mukava päiväkohde Tallinna on, aikaa olisi pitänyt varata vielä pari tuntia enemmän. Eikä mikään pahan hintainenkaan. Laivan fasiliteetit nyt voisivat olla paremmatkin, niistä annan vain 2/5. Mutta Tallinnalle tulee kyllä yläpeukku.