maanantai 19. maaliskuuta 2018

568# Thaimaa, 2

4.3.2018, Sunday, +29, Mae Sai, Thailand

Tuntui, että olin nukkunut tuntikausia hienosti, ja mietin olisiko kohta jo aika herätä. Kello oli kuitenkin vasta yksi. Ajattelin, etten saa enää nukutuksi, mutta nukahdin vielä nähden outoja unia jossa syötin tiskirättiä jollekin partasuiselle vanhukselle. Heräsin lopulta klo 6.12 kukkojen infernaaliseen kieuntaan.

Aamulla näki ensimmäiset maisemat hotellin ikkunasta.

Klo 7.30 suuntasimme aamiaiselle. Aurinko oli noussut ja ilma oli melko viileä yön jäljiltä, vain +16 astetta. Täällä Thaimaan pohjoisosissa yöt ovat kylmiä erityisesti talviaikaan. Aamiaisbuffa vaikutti vähän paremmalta kuin illallistarjonnat. Otimme ukon kanssa omeletit, paistopiste oli ulkosalla. Sitten vielä oheen croissantit + jugurtti, kananakki ja pekonia, kahvia ja mehua.

Aamu varhaisella joella.
Omeletin paistelija.

Aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen jossa pakkasin päivän retkikamat. Ohjelmassa oli tänään bussimatka kultaiselle kolmiolle ja piipahdus Laosin puolelle, ja Thaimaan pohjoisempaan pisteeseen Mai Sai-nimiseen kaupunkiin ennen kuin palaisimme Chiang Raihin. Ajomatkaa päivälle kertyisi 200 kilometriä, mutta matkanjohtaja vakuutteli teiden olevan täällä suht hyvässä kondiksessa. Passi ja maihintulokortti piti kaivaa turvakaapista, koska kuitenkin rajaa oltiin taas ylittämässä.

Hotellimme Dusit.

Puoli yhdeksältä ajoimme ensimmäisen 70 kilometrin siivun Chiang Saen-nimiseen kylään, jossa oli buddhalainen pagodi. Näitä nyt oli tullut nähtyä jo aikaisemmilla matkoilla, esim. Sri Lankassa paljoltikin. Aika vaatimattoman näköinen, mutta pihalla kirmailevaa koiralaumaa oli kiva seurata, temppeli oli ottanut koirien ylläpidon huolekseen. Ilma ei ollut edelleenkään kuuma, aurinko kyllä paistoi.

Bussimme koko matkan ajan.

Pagodi.

Jatkoimme Sop Ruak-nimiseen kylään (koitin saada tähän mahdutettua jonkun turkulaisen keittiövitsin mutta jätetään se nyt tällä kertaa väliin). Paikka tunnettiin paremmin kultaisena kolmiona. Arveluttava nimi juontui siitä, että tässä oli kolmen eri valtion yhtymäkohta, vähän niin kuin käsivarren Lapissa. Täällä valtiot erotti toisistaan Mekong-joki, ja vielä vähän aikaa sitten yön pimeydessä rajan yli roudattiin ooppiumia, aseita sun muuta rikollista kamaa. Kävimme ensin tsekkaamassa valtavan kokoisen kullatun Buddha-patsaan, jonka painoksi arveltiin 70 tonnia. Tsekkasimme Mekong-joen meininkiä sekä myyjiä, jotka osasivat taitavasti kuoria kookospähkinän myyntikuntoiseksi.

Buddha mietiskelee.

Rajajokena toimi Mekong.
Kultainen kolmio.
Vasen reuna kuului Thaimaalle, keskiniemeke Myanmarille ja oikea puoli Laosille.
Kookoksen veistelijä.

Seuraavaksi otimme pitkulaisen mallisen veneen, jolla teimme pienen ajolenkin Mekong-joella. Kolmisen vuotta sitten tuli viimeksi tällä joella pyörittyä Kambodzan ja Vietnamin matkalla, joskin alajuoksulla jossa joki oli huomattavasti leveämpi kuin täällä. Joki alkaa Himalajan vuoristosta ja kiertelee aikansa Kiinan maaperällä ennen kuin tulee Laosiin, Thaimaaseen ja jatkaa edelleen Kambodzaan ja Vietnamiin ennen mereen laskeutumistaan. Kiinan puolella on kuusi patoa ja Laosin puolellakin yksi, joten veden määrä riippuu sadekaudesta ja miten padoissa vettä sitten juoksutetaan. Kun sadekautta on jatkunut niin juoksuttavat vettä jolloin se aiheuttaa alajuoksulla suuria tulvia ja tuhoja, ja kuivan kauden aikaan taas joki kuivuu jolloin esim. veneliikenne hankaloituu.

Teimme pysähdyksen Laosin puolelle Don Sao-nimiseen markkinakylään, joka oli suunnattu pääosin turisteille. Mutta kyllä kai tästä maabongauksen nyt saa, vaikka onkin vähän laihanlainen visiitti. Myyjät myivät krääsää, brenkkua, röökiä ja sen semmoista. Parasta oli viinanmaistajaiset joista isoista sammioista kauhalla kaadettiin pieniin pikareihin haluamaansa viinaa. Jokaiseen sammioon oli tungettu jos jonkinlaista matelijaa ja itse neste oli pontikkaa. Itse maistoin kobrakäärmeviinaa ja kilpikonnaviinaa. Samalle pahalle ne maistuivat. Ostin pienen putelin sitä työkaverilleni tuliaisiksi, vaikka en ollutkaan varma saiko sellaista viedä Suomeen. Muistaakseni käärmetuotetuliaiset oli jotenkin kiellettyjä. Bahtit kävivät vielä täällä, ei tarvinnut kippejä.

Tervetuloa Laoon.

Laos.
Markkinahumua.
Kobrista naamariin.

Palasimme takaisin veneellä Thaimaan puolelle ja jatkoimme bussilla muutaman kilometrin eteenpäin lounaspaikkaamme Golden Iyara-nimiseen lounasbuffettiin. Täällä oli pari ryhmää kiinalaisia turisteja, mutta näiden kanssa vielä selvittiin. Kiinalaiset ovat yleensä niin röyhkeitä etuilemaan ja sikailemaan, että sellaista on vähän vaikea ymmärtää kun Aasiassa yleensä ollaan itse kohteliaisuuksia. Ei ollut kovin kaksinen sapuska, mutta kyllä se illallisen voitti joten annetaan arvosanaksi 3/5. Juomaksi tuli nappastua 0,62 litran Chang-olut, joka on tietysti aina vähän vaarallinen juomavalinta kun on bussimatkailua tiedossa.

Seuraavaksi ajoimme n. 30 kilometriä Mae Sai -nimiseen kaupunkiin, jossa oli Thaimaan pohjoisin piste (mun mielestä kartasta olisi löytynyt pohjoisempiakin paikkoja, mutta ehkäpä kartta sitten vääristää). Matkanjohtaja kertoi ooppium-viljelmistä tuon pätkän ajan, mutta olut ja lounas pisti sen verran unettamaan, että nukuin nämä läpi. Matkan varrella olisi ollut oikein Hall of Opium (sisäänpääsy 10€) jossa aiheesta olisi saanut vielä kattavamman tietopaketin. Ooppiumia viljeltiin näillä seuduilla aiemmin laajalti, ja jalostamallahan siitä sai esim. heroiinia, morfiinia ja muita lääkkeitä. Viljelykset kuitenkin tuhottiin ja viljelijät saatiin keskittymään toisenlaisiin tuotteisiin erilaisilla kompensaatioilla ja sanktioilla, ja nykyään unikkoviljelykset ovatkin keskittyneet Afganistaniin yms.

Mae Saissa kävimme tsekkaamassa pohjoisimman pisteen. Pienen joen yli meni silta josta olisi päässyt rajan toiselle puolen Myanmariin, mutta täällä oli rajamuodollisuudet vähän hankalemmat + olisi joutunut maksamaan jonkin komission / viisumimaksun, joten emme ylittäneet rajaa. Joen rannassa partioi poliisi, sillä aina välillä täällä käy porukkaa heittämässä kamaa joen toiselle puolelle. Markkinameininkiä oli täälläkin. Mua olisi ehkä vähän hotsittanut selfiekeppi, mutta muija pyysi siitä 380 THB, joten hintaa olisi pitänyt tinkiä ja sellainen on niin kiusallista etten viitsinyt ryhtyä sellaiseen.

Ravintolan mainos.
Silta yli synkän virran Myanmariin.
Thaimaan pohjoisin piste.

Palasimme takaisin bussille ja lähdimme kohti Chiang Raita. Matka kesti reilun tunnin. Matkanjohtaja kertoi meille vähän paikallisesta tapakulttuurista, mm. Wai-tervehdyksestä. Ei sen kanssa voi kuin munata, mutta ulkomaalaisilta eli farangeilta ei muuta niin odotetakaan. Yleensä turisteilta riittää pelkkä nyökkäys vastaukseksi - etenkin jos on tavaraa käsissään. Poikkeuksena oli jos erehtyi munkin kanssa tekemisiin. Munkit ovat täällä korkeassa arvossa, tavallista ihmistä korkeampana. Jos munkin näki kadulla, muiden piti väistää häntä ettei munkki joutuisi väistämään tavallista ihmistä. Munkkeihin ei saanut kajota edes vahingossa, erityisen haitallista oli jos nainen kajosi munkkiin koska koko munkin "ura" saattoi mennä siihen. Pää oli ihmisen pyhin osa jossa sielu asui, eikä siihen saanut kajota, ei edes lapsen tukkaa saanut silittää ja esimerkiksi parturit joutuivat aina pyytelemään anteeksi ennen työn aloittamista kun joutuvat kajoamaan päähän. Tähän suhtaudun vähän varauksella mutta enpä nyt lähtisi sitä testaamaankaan. Jalkapohjat olivat ihmiskehon saastaisin osa, ja jalkapohjan näyttäminen toiselle oli pahempaa vittuilua kuin meillä esimerkiksi centerin näyttäminen. Jotkut uskoivat, että jos näytti jalkapohjaansa jollekin, vastaanottajan elämä lyheni parilla vuodella.

Hotellille päästyäni lähdin välittömästi testaamaan uima-allasalueen. Allas oli todella iso ja siisti. Lämmintä oli vesi ja ilmakin, joten molemmista 5/5. Huoneessa otin suihkun, blogasin hieman ja surffailin netissä ja söin yhden tangeriinin. Hedelmäksi ihan kelpo, vaikken nyt tiennytkään miten se erosi mandariinista.

Hotellin uima-allasalue oli siisti.

Thaimaassa julkisissa puistoissa jne soitettiin pari kertaa päivässä kansallislaulu. Tällöin piti biisi kuunella antaumuksella, ja keskeyttää meneillään oleva aktiviteetti. Aika erikoista... joskaan en törmännyt tähän enää Chiang Rain ulkopuolella.

Kuudelta meille oli tilattu polkupyöräriksakyyti Chiang Rain keskustaan. Sen turistimmaksi ei voi homma enää paljoa mennä. Kuskinani oli pieni ja vanha, varmaan 60-vuotias ukko ajamassa mutta onneksi oltiin yksitellen kyydissä. Silti mua häveltti; tuntui lisäksi että koko matka oli ylämäkeä. Ajo kesti puolisen tuntia.

Turismi.
Omituisesti nimetty ravintola.

Sitten menimme syömään illallista Aye's-ravintolaan. Ihan ok ruoka, maksoi 350THB ja olut 130BHT, eli reilut 12€. Ruokailuun menikin melkoisesti aikaa. Tämän jälkeen meillä oli vielä tunti aikaa hillua yömarkkinoilla. Käytiin Tescossa ostamassa viskiä ja markkinoiden puolelta ukko sai ostettua itselleen sukat. Näimme myös kissekahvilan, jossa elikot vaikuttivat suht vireiltä.

Hieno tarjoiluastia. Ananas oli thaiksi 'saparot'.

Yhdeksän jälkeen tultiin takaisin hotellille. Väsytti jo kovasti ja teki mieli nukkumaan. Telkasta olisi tullut kyllä ohjelmaa, mutta unetti liikaa ja aamulla odotti herätys jo pian kuuden jälkeen joten menin unille. Seuraavana päivänä olisi lähtö hotellilta, joten olisi pitänyt vähän pakkailla kamoja mutta en jaksanut tehdä sitäkään.

4 kommenttia:

  1. Sop Ruak alko naurattaan, siskon perhe kun asuu Turkusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... "Onk mittä ruakka?"
      "Ei ol ku sop ruak."

      Poista
  2. Saparot halki! Jee että taas tulee näitä rapsoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jos vähän toppuuttelisi tätä blogin hiljaisuutta.

      Poista