tiistai 15. elokuuta 2017

534# Eskilstuna, 5

16.7.2017, Sunday, +21, Mostly cloudy, Stockholm, Sweden

 
Kylläpä osasikin nukuttaa taas makoisasti, posottelin unta kalloon melkein kahdeksaan saakka, Pp heräili jo aiemmin pakkaamaan kamojaan. Tänään piti alkaa lähtemään taas takaisin kotia kohti.

Aamiaissali ei ollut tänään juurikaan täynnä. Melkoisesti kyllästytti aina sama aamiainen, mutta puolipakolla sai mahansa joten kuten täytettyä. Aterioituamme kävimme vielä vähän kävelemässä Eskilstunassa, joka nyt loisti sunnuntaiaamun aitiuttaan. Veimme Pp:n postikortit laatikkoon ja räpsimme vielä muutamia kuvia.

Patsas.
Ja siisti takarenkaan väri.

Palasimme hotellille, nyt oli minun vuoro pakata kamat. Kymmenen jälkeen teimme check outin. Se ei tuottanut ongelmia. Ajoimme ensiksi Tuna Parkenin StoraCoopiin ostamaan tuliaisiksi surströmmingiä ja muuta pientä, sekä kävimme palauttamassa tyhjät pullot, ennen kuin lähdimme keskustan kautta ajelemaan kohti Tukholmaa.

Pullomaattiin pystyi palauttamaan lemmikkinsäkin?

Ensin kuitenkin poikkesimme Gripsholmin linnaan Mariefredin kylän viereen, sinne oli Eskilstunasta ehkä viidenkymmenen kilometrin matka. Linna oli 1300-luvulta, hyvin säilynyt, iso ja hieno. Itse ajattelin sen olevan joku romahtanut kivikasa tyyliin Kajaanin "linna", mutta oli 5/5, kannattaa tsekata jos tuolla päin pyörii. Muitakin turisteja oli löytänyt tänne tiensä, mutta saimme jonkinlaiset kuvat napsastua. Näyttelyosat ja sisätilat skippasimme, mutta linnan sisäpihalle ja ympäristöön pääsi kävelemään maksutta. Myymälä oli linnassa myös.

Taas riimukirjoitusta.
Gripsholms slott.
Sisäpiha.
Kippola vai tyrmä?
Kanuunat.
Pien saareke.
Laituri oli tehty oksattomasta puusta.
Mariefred.
Aurinkokello melkein synkassa.
Kylänraitti.

Poikkesimme viereisessä Mariefredin kylässä, mutta emme oikein keksineet siellä sen kummempaa tekemistä kuin vessassa käymisen. Mutta ihan pittoreski paikka tämäkin. Lähdimme sitten jatkamaan matkaa taas Tukholmaa kohti. Södertäljeen saakka sai ajaa aika rauhaksiin, sitten liikenne vilkastui. Navigaattori ei neuvonut samaa reittiä kuin tullessa, vaan ohjasi meidät Södermalmille. Hienosti Pp luovi tien terminaaliin. Ajoimme auton parkkiin ja lähdimme vähän kävelemään Södermalmille. Kipusimme korkealle mäelle josta avautui hieno näköala Tukholmaan.

Stokis Södermalmilta.
Gröna Lundin huvipuistoa ja Viking Linen check in.

Kävimme sitten vielä Icassa, ja palailimme pikkuhiljaa autolle päin. Aurinko piileksi pilviverhon takana, mutta oli jotenkin painostava ilma. Ajoimme auton check iniin, jonne virkailija meidät jo saman tien huitoikin ja tiesi meidät jo nimeltä ennen kuin ehdimme edes pysähtyä. Minkähänlainen seuranta / tunnistus niillä mahtoi olla? Pääsimme tuurilla ajamaan jonojen ohi mukavasti ja tällä kertaa pääsimme nopeasti laivaankin, tosin taas hattuhyllylle jossa vittumainen liikenteenohjaaja rupesi meille karjumaan kun emme heti ymmärtäneet hänen mystisiä käsimerkkejään. En tiedä mikä sitäkin äijää vaivasi; kai se kyykyttäminen ja vallantunne on niin mahtavaa, vaikka sitten kyykyttäisit autoilijoita pakokaasun täyttämässä autotallissa.

Hyttimme oli viidennessä kerroksessa kuten menomatkallakin. Heitimme kamat sisään ja lähdimme saman tien baariin. Katselimme loittonevaa Tukholmaa laivan takaosasta. Ihmisiä ei tuntunut olevan tungokseen saakka. Alkoi hiukomaan joten menimme taas Grill-ravintolaan kuten viimeksikin. Tällä kertaa otin varman päälle ja valitsin Pp:n tavoin pihvin. Se tuli nopeasti, jopa ennen alkupaloja. Se tietysti vähän herätti epäluottamusta, varsinkin kun Pp:n kastikeutelut tuntuivat vaikeuttavan tarjoilua. Ruotsalainen Mariestad-olut kyytipojaksi, se oli ihan kelpo kuten pihvikin, perunat vähän tökki ja kastike oli ruisku, mutta annetaan nyt 3/5.

Laivan baarissa tilaa riitti.
Sinne jäi Tukholma.
Keskinkertainen ruoka matkalla elimistöön.

Loput jäljellä olevista kruunuista (miten rahaa menikin vajaan viikon aikana niin tuhottomasti, jäin vielä velkaa Pp:llekin??) törsäsin tax freehen, josta ostin kassillisen brenkkua ja nannaa. Kävimme muutamilla drinksuilla, kuuntelimme pianisti-laulajaa ja katselimme laivan saapumista sateiseen Maarianhaminaan. Suomessa oltiin taas.

Puolen yön jälkeen makkoomaan ja hyvin nukuttikin, heräsin vasta vähän ennen kahdeksaa. Päätimme yhteistuumin skipata aamiaisen. Kävimme kannella kävelemässä ja vielä kerran kaupassa ennen kuin vene tuli satamaan klo 9.15. Parahiksi alkoi satamaan kun ajoimme auton ulos laivasta. Hesan päässä laivan purku sujui sutjakkaammin kuin Stokiksessa, joskin liikenne meinasi Katajanokan kulmilla hetkellisesti puuroutua. Pp heitti minut porukoille, jonne saavuin kymmenen maissa.

Helsinki alkoi häämöttämään.

* * * *


Mukava oli Eskilstunan reissu, vaikkei nyt mitään suurempia yllätyksiä tuottanutkaan, jos ei myöskään vastoinkäymisiä. Ei ollut tullut käytyä muualla Ruotsissa sitten lapsuuden kuin aina vain pelkästään Tukholmassa, joten oli kiva huomata miten paljon edellä se Ruotsinpoika meitä kaikessa onkaan, myös maakunnissa. Ajaminen ainakin näytti helpolta pelkääjän paikalta, mutta ruotsalaiset tuntuivat rakastavan liikenneympyröitä, eritoten kaksikaistaisia sellaisia. Arvosana reissulle 4/5. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti