torstai 22. toukokuuta 2014

334# Murhamysteerit

Mua on aina kiehtonut se Bodom-järven murhamysteeri oudon mystisellä tavalla, ja tuskin olen ainoa. Syynä tietysti se, että murhaajaa ei koskaan saatu kiinni tuomiolle. Aihe palasi taas mieleeni kun luin lehdestä, että aiheesta oli elokuvaa kehitteillä. Omituista, ettei siitä ole aikaisemmin elokuvaa tehtykään. Elokuvasta innostuneena huomasin jääneeni taas tuntikausiksi Bodomin murhista googlaamaan. Harmi kun esimerkiksi Youtubessa materiaalia aiheesta on sangen vähän.

Murhan tunnustaneita on 'muutamia'. Kymmenen vuotta sitten aihe nousi uudelleen tapetille, kun verilöylystä selvinnyt Nils Gustafsson joutui (uudelleen) epäiltyjen listalle. Loppujen lopuksi juttu painui kasaan, jättäen kuitenkin kommentit "Tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli [linnaa]", ja "olen syytön, ja sillä sipuli" tapauksen ylle leijumaan.

Törmäsin samalla myös toiseen, lähes vastaavantyyppiseen murhenäytelmään, jossa surmansa hirvittävällä tavalla saivat kaksi naista, vain vuotta ennen Bodomia Heinäveden Tulilahdella. Selkäpiitä karmiva juttu tuokin. Tulilahden tapauksessa eräs epäilty saatiin murhat jo hetkeksi tunnustamaankin, mutta veti myöhemmin tunnustuksensa pois. Epäilty teki myöhemmin itsemurhan vieden mahdollisen totuuden mukanaan hautaan.

Kolmas keissi - joka minua ei jostain syystä kiinnosta niin paljoa kuin nämä kaksi muuta, on Kyllikki Saaren murha. Mutta aion perehtyä tapaukseen paremmin. En ole mikään dekkarien ystävä, mutta näissä on aivan omalaisensa innostavuus. Mielenkiintoista on ollut lukea sen aikaisista tutkimusmenetelmistä, ristiriitaisuuksista, epäiltyjen alibeista, yksityiskohdista, yhdistävistä tekijöistä. Miksi osa uhrien omaisuudesta vietiin tai kätkettiin pitkien matkojen päähän - miksi naisen kengästä saattoi löytyä tuntemattoman miehen sukka, joka oli yhdistetty mustalla villalangalla kaulahuiviin? 

Aikaa on kulunut, ja todennäköisesti murhaaja(t) ovat seuranneet uhriensa esimerkkiä - kuolemalla. Ja vaikka nykyään murhajuttuja saa lukea päivittäin lehdistä, niin mikään ei jää niin elämään kuin nämä selvittämättömät keissit vuosikymmenten takaa. Kehitys on mennyt eteenpäin, ja nykyäänhän ei ratkaisemattomia murhakeissejä varmaan kovin paljoa ole? Aika isolla prosentilla niitä tuppaa poliisit meinaan ratkomaan. Ja suurimmaksi osaksi henkirikokset taitavat olla nykyään kännisten pikaistuksissaan tehtailemia, jolloin syyllistä ei tarvitse kovin kaukaa hakea.

Kesemmällä voisi tehdä vaikka ekskursion Bodomiin. Itse asiassa, piti mennä jo 18-vuotiaina sen aikaisen kaverini kanssa sinne telttailemaan, mutta äitee ei päästänyt. Viime kesänä mökkeilin Enonkosken ja Heinäveden läheisyydessä, ja tuli tuon Tulilahden ohikin mentyä tietämättä alueen synkästä menneisyydestä mitään. Harmi, olisin kyllä ehdottomasti poikennut.

Edit: No joo, Auer-case voisi tietysti olla nykypäivän Bodom. Mutta jotenkin... siitä puuttuu sellainen... tietynlainen salamyhkäisyys ja ristiriitaisuus, ehkä siksi kun epäiltyjä ei ole muita kuin rouva Auer?

maanantai 12. toukokuuta 2014

333# Euroviisuista

Mä katson yleensä aina Euroviisut, ainakin puolella silmällä. Nyt koko Suomen biisi oli etukäteen minulle ihan mysteeri, jonka näin ensimmäistä kertaa vasta finaaleissa. Ihan ok veto, ei siinä mitään.

Mutta se partamuija... mä toivoin koko ajan, että kunpa se ei voittaisi, vaikka tiesinkin, että eihän se voi olla voittamatta. Biisi oli hyvä, ei siinä mitään. Esiintyjä osasi laulaa, ei siinä mitään. Mutta se parta. Koska vaikka se biisi olisi ollut minkälainen tahansa, niin se olisi voittanut. Sen parran vuoksi.

Esiintyjä itse liputti tasa-arvon jne. puolesta, ja tottahan sitä nyt sitten kelpaa äänestellä kun samalla äänestäjä itsekin voi osoittaa olevansa tasa-arvon jne. puolesta. Mutta olisiko kipale voittanut ilman partaa? Eikö sellainen ole epätasa-arvoa? Eikö ainoa paikka, jossa tasa-arvo toimii edes puolittain ole islamilaiset maat, jossa naiset ovat pukeutuneet niihin asuihin (mitä burkhoja ja niqapeja ne nyt ovatkaan)? Tällöinhän kaikki ovat samannäköisiä, eikä tiedetä millainen ihminen siellä sisällä tosiasiassa häärää? Etua ei siis pääse syntymään ulkoisten avujen ansiosta.

Noh, samapa tuo. Maailma jatkaa kulkuaan. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Euroviisut voitetaan jollakin irrelevantilla seikalla. Ja tuskin viimeiseksi kerraksi jää.

perjantai 9. toukokuuta 2014

332# Lomasuunnitelmia

Tiesittekö, että yltiöpäinen matkustelu tai matkojen suunnittelu on eräs eskapismin muoto? Mulla on ollut pitkään aina pakonomainen tarve matkustaa jonnekin, tai ainakin haaveilen sitten sellaisesta. Se oli jotenkin tiedostamatonta. Kunnes sitten sattumalta luin asiasta taannoin jostain.

En ole nähnyt missään eskapismi-testiä, mutta luulisin nappaavani siitä pisteitä niin kuin Liverpool kuluneella futiskaudella. Joskus harvakseltaan, sopivan tuulisissa olosuhteissa mun pilvilinnat haihtuvat ja näen reaalimaailman niin kuin lentokoneesta voi nähdä maan puolipilvisellä kelillä. Se aiheuttaa poikkeuksetta masennuksen, ahdistuksen ja olotilan, jossa ei kykene tekemään mitään. Mutta eskapismin ansiosta mä pääsen nopeasti taas siivilleni.

Ajatukset tuntuvat karkailevan. Takaisin raiteelle.

Meillä yksityisessä yrityksessä työntekijöillä on rikollisen vähän lomaa. Kaverillani kunnan palveluksessa lomat ovat kaksinkertaiset ja enemmänkin. Tänä kesänä ajattelin pitää vain kolme viikkoa kesälomaa, jolloin minulla säilyisi yksi kesälomaviikko talvikaudelle. Jos sen yhdistäisi varsinaiseen talvilomaan, niin siinähän olisi pari viikkoa.

Nyt olisi mahdollista myös vaihtaa kesälomarahat vapaiksi. Nuo vapaat on pidettävä kesälomakaudella, mutta jospa sitten siirtäisi varsinaiset kesälomat talvikaudelle? Aika byrokraattista meininkiä, mutta jos tuolla tavalla pystyisi asian kiertämään niin mikäs siinä. Lomarahojen vaihtamisessa vapaaksi olisi sekin hyvä puoli, että verottaja ei pääsisi siitä ryöstämään osaansa pois. Ja neljän viikon talviloma! Kuinka mahtavaa sellainen olisikaan. Sitä varmaan jo kannattaisi jakaa osiinkin, ja siltikin se mahdollistaisi parikin keskipitkää reissua.

Mä haluaisin mennä Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Niihin on pakko päästä ennen kuin kuolo korjaa. Neljässä viikossa noissa ehtisi käymään, haittapuolena tietysti, että matka olisi aivan jumalaton kallis. Lyhyemmässä lomassa ehtisi silti käväisemään vaikka Vietnamissa lämmittelemässä; se paikka on mua aina kiinnostanut myös. Tai sitten joku parin-kolmen maan yhdistelmä?

Hirveän vaikeaa suunnitella niin pitkälle tulevaisuuteen lomiansa. Mistä mä tiedän olenko silloin enää hengissäkään, tai onko mulla ylipäätänsä työpaikkaa? Ja mistä mä oikeasti tiedän, milloin olen loman tarpeessa?

Mulla on muuten aina puhelimessa "tuntikalenteri", johon lasken jäljellä olevia tunteja ennen seuraavaa matkaa. Se näyttää tällä hetkellä lukemaa 478.