keskiviikko 25. syyskuuta 2013

288# Kilometrikisassa


Aiemminkin on aihetta sivuttu, eli meidän yritys on mukana tällaisessa Kilometrikisassa, jonne osallistuneen yrityksen halukkaat työntekijät merkitsevät kesän ajalta päivittäiset pyöräilykilometrit ylös. Raportointi perustuu rehellisyyteen, eikä sitä erikseen valvota. Voittaja ei saa palkintoa, jotain palkintoja osallistujien kesken kuitenkin arvotaan. Jokaisesta ajetusta 25 kilometristä osallistuva yritys on suostunut maksamaan yhden (1) euro hyväntekeväisyyteen (SPR).

Tämä oli jo kolmas kesä peräkkäin, jolloin olen tähän hullutukseen ottanut osaa. En ole mikään ammattipyöräilijä, vaan jokainen kilometri ottaa minulle ja hybridipyörälleni voimille, joten tulokset ovat maltilliset. Mutta koska minussa(kin) asuu pieni tilastoniilo, niin tarkkaillaanpa ajamiani kilometrejä vähän tarkemmin. Antaa lukujen puhua puolestaan:

Ajetutut kilometrit:

Kesä 2013:
1110,60 km
Kesä 2012:
1241,87 km
Kesä 2011:
1076,85 km

Vaihtelua vuosien välillä siis, eikä sitä selitä Kilometrikisan ajankohdan vaihtuvuus - joka toki sinänsä on ärsyttävää, koska ajanjakso ei ole sama joka vuosi. Tänä vuonna tuo oli 1.5.-22.9. välisenä aikana, viime vuonna ajoaikaa oli 8 päivää enemmän, ja vuonna 2011 taas 10 päivää vähemmän. En tiedä mikä tässä on pointti, eikö olisi helpointa vain sopia ajoajaksi 1.5.-30.9. ja sillä sipuli.


Suhteessa päiväkohtaisesti ajetut kilometrit
Kesä 2013:
7,66 km / päivä
Kesä 2012:
8,12 km / päivä
Kesä 2011:
7,48 km / päivä



Tämäkään ei anna aiheesta koko totuutta, vaan asian ratkaisevat tietenkin lenkkimäärät:

Kesä 2013:
47 ajokertaa
Kesä 2012:
48 ajokertaa
Kesä 2011:
43 ajokertaa

Joten lenkkien keskimääräinen ajokilometrimäärä:

Kesä 2013:
23,63 km
Kesä 2012:
25,87 km
Kesä 2011:
25,04 km

Toisin sanoen, lenkkien pituus oli vähentynyt tähän vuoteen varsin radikaalisti.


Rahatuotto on kuitenkin helppo laskea:

Kesä 2013:
44 €
Kesä 2012:
49 €
Kesä 2011:
43 €
Yhteensä: 
136 €


Seuraavaksi voidaan paneutua pelkästään tämän vuoden saavutuksiin:


Ajetut kilometrit:
1110,60 km
Käytetty aika:
2 vuorokautta, 7 tuntia, 8 minuuttia, 55 sekuntia
Keskinopeus:
20,14 km/ h




Tavoitteena itse kisassa oli sijoittua 40. parhaan joukkoon, mutta oltiin loppulukemissa vasta sijalla 44. Tärkein tavoite, eli 1000 kilometrin ylitys sentään saavutettiin.

Pisin ajokerta oli 51,18 km ja lyhin 2,59 km. 

Jakauma kuukausittain:
Toukokuu:
324,33 km
Kesäkuu:
259,40 km
Heinäkuu:
153,45 km
Elokuu:
273,24 km
Syyskuu:
100,18 km



























 
 

Huomataan heinä- ja syyskuun olevan aliedustettuina. Heinäkuussa syy lienee kesälomassa, jolloin on parempaakin tekemistä kuin kuluttaa itseään pyörän selässä. Toisaalta syyskuussa illat alkavat olla liian pimeitä pyöräilemiseen ja säät ikävämpiä. Kuukausijakaumassa ei ole eroa muihin vuosiin verrattuna; toukokuussa näyttäisi talven jäljiltä innostusta riittävän, koska kilometrimäärät ovat silloin suuremmillaan, hidastuen loppukesää kohden, joskin lomajaksossa on selvä notkahdus havaittavissa.


Jakauma viikonpäivittäin:


Ma: 190,58 km
Ti: 172,36 km
Ke: 152,9 km
To: 246,36 km
Pe: 186,12 km
La: 59,07 km
Su: 103,21 km



Huomataan lauantain olevan selvästi aliedustettuna. Sama juttu kuin heinäkuun loman kanssa; vapaapäivää ei tahdota tuhlata liialliseen aktiviteettiin. Perjantain lukemat yllättivät positiivisuudellaan.

Kehittymisen kannalta tärkeä siis on tilasto. Näppärästi voidaan tehdä johtopäätös, että pyöräilykertojen lisääminen lauantaisin ja heinäkuussa on kenties helpoin tapa päästä uudelle tasolle. 

Näitä lukemia ja tilastoja pystyisi tarkastelemaan vaikka miten paljon, mutta excelin käyttötaitoni eivät ole kaksiset ja toisekseen datan raahaaminen blogiin oli sen verran hermoja kuluttavaan, että tyydytään nyt näihin.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti