tiistai 27. kesäkuuta 2017

526# Isosaari

25.6.2017, Sunday, +15, Partly cloudy, Isosaari, Finland



Hesan edustalla on saari, se Isosaari on.

Siitä on melkein 20 vuotta kun Zim armeijan kävi. Uskomatonta. Ensinnäkin se, että kaltaiseni vätys on käynyt armeijan mutta toiseki myös ajan nopea kuluminen. En ollut todellakaan mikään armeija-orientoitunut persoona tuohon aikaan enkä voi sanoa tykäneeni inttitouhuista muutenkaan (mikä voisikaan olla lähempänä kommunismia kuin armeija?). Näin vuosia painajaisia kyseisestä paikasta. Muistan ne musertuneet tunnelmat kun lyhyet viikonloppulomat olivat ohi ja joutui vetämään kurkkusalaattikledjut taas niskaan ja lähteä saareen värjöttelemään. Niin, saareen. Nimestään huolimatta pieni saari Helsingin edustalla. Isosaaressa oli tuohon aikaan varusmiehiä 200-300 välillä. Kuuluin kesän saapumiserään ja saari oli sen verran spesiaalipaikka, että sieltä pääsi vain pahimmat rikolliset ja huumeniekat puolen vuoden suoritusajalla; muut joutuivat palvelemaan 9 tai 12 kk:ta. Onneksi mä pääsin sentään 9 kuukaudella. Ja paikka oli muutenkin "epäreilu", kuten armeijassa aina kaikki tuppaa olemaan. Saareen pääsi kolme kertaa päivässä, viimeisen kerran neljän viiden maissa iltapäivällä - ellei myrsky sitten estänyt laivankulun. Ei siis mitään keskiviikkoisia iltalomia koskaan. Lisäksi saaressa piti olla aina miehitys, joten tuskin liioittelen muistellessani, että keskimäärin joka toinen viikonloppu oli kiinni. Kuten nyt esimerkiksi joulunkin. Ihan pullamössöä on tämä nykyinen meininki.

Muistan kun tulin saareen ensimmäistä kertaa. Muistan kun lähdin sieltä viimeisen kerran. Tuohon aikaan en tuntenut minkäänlaista haikeuden tunnetta, pelkästään tyytyväisyyttä siitä että pääsin armeijasta veks. Luulin tuohon aikaan jopa saaneeni saaristosta tarpeekseni. Odottelin kauhulla tulevia kertausharjoituskutsuja, mutta onnekseni vältyin niistäkin toisin kuin tupakaverini. Ehkä mä olin niin noheva jannu, että opin kaiken tarvittavan kerrasta. Mutta huomaan nykyisin ajautuvani nostalgian pyörteisiin tuon tuostakin, ja loppujen lopuksi tämä tuulinen armeijasaarikin kullittui mielessäni. Itse asiassa, koitin jo vuosia sitten päästä työn takia kyseiselle saarelle takaisin, mutta keikkaa ei siihen malliin puskenut, että olisin tuonne vielä silloin päässyt.

Kunnes tänä kesänä saari avattiin viimeinkin yleisölle. Mietin jo viikkoja etukäteen miltä saari mahtoi näyttää, koitin muistella paikkoja mahdollisimman tarkasti. Ihmeen helposti muistot palasivatkin; toki 9 kuukautta on pitkä aika mittailla pientä kalliosaarta ja kaarteet tulevat äkkiä tutuksi. Mutta 20 vuotta... sekin on pitkä siivu elämästäni. Siinä ajassa ehtii tapahtua kaikenlaista, ja unohtua vielä enemmän. Ja miten paikka on muuttunut? Onko rakennuksia poistettu ja uusia tehty lisää? Saari oli ollut pois armeijan käytöstä yli viisi vuotta, ja todennäköisesti luonto oli ottanut saaresta jo niskalenkin. Sellainen käy yllättävän nopeasti.

Juhannusviikonloppu tuntui hyvältä ajankohdalta lähteä saarivisiitille, sillä eiköhän hesalaiset olleet suurimmalti osin landella jussia viettämässä, ja jäljelle jäänyttä substanssia ei todennäköisesti ns. kiinnosta. Sää nyt olisi voinut olla ehkä hitusen parempi, mutta ei onneksi satanut. Tuuli oli navakahkoa, ja se saikin merimatkasta sopivan pomppuisen; laivoja lähti kerran tunnissa, ja matka kesti suuntaansa 40 minuuttia. Paatti lähti Kauppatorilta, läheltä Suomenlinnan lauttaa, kyltit olivat näkyvät joten sen kyllä löysi helposti. Lippuja suositeltiin ostamaan etukäteen, mutta olimme katsoneet nettisivuilta varauksia ja todenneet ettei kauheasti vierailijoita sunnuntaille ollut, joten ostimme liput vasta veneestä. Käteinen kelpasi, mutta olisipa tuon varmaan saanut kortillakin. Hinta oli 15€ / aikuinen, sisälsi meno-paluun. Lippu piti säästää, se kysyttiin vielä takaisin tullessa. Opastetun saarikierroksen saisi lisämaksusta (14€ / naama) myös, mutta me skippasimme sen, halusimme liikkua omaan tahtiin. Hyvin mahtui veneeseen myös koirat ja lastenvaunutkin, mutta kyllä aika sissi olisi pitänyt olla jos olisi veneen katolla ollut koko matkan; jotkut sitä kyllä yrittivät mutta laskeutuivat kajuuttaan matkan edetessä. Santahaminan väylältä ulostultaessa aallot paiskoivat venettä mutta hienosti päästiin perille. Kenkälaatikon kokoinen vessa oli (jäi tosin testaamatta) sekä baari josta olisi saanut virvokkeita ja ehkä brenkkuakin (jäi testaamatta).

Laiturin löysi helposti Suomenlinnan lautan naapurista.

Kajava vei perille huolimatta tyrskyistä.
Laivan pieni baaritiski.
Melko pieni kajuutta.
Sinne jäi Helsinki.
Venematkan aikana jaettiin saaren kartta.

Heti laiturille saavuttua tutut muistot palasivat mieleen; laiturialueen väijykoppi vaikutti ränsistyneeltä ja melko matalalta. Sielläkin tuli aikoinaan hengailtua melkoiset tovit vierailijoita vastaanottaessa ja kirjatessa ja veneitä kiinnittäessä. Nyt oveen oli naulattu vaneri ja portaatkin poistettu.

Laiturialueen puoleinen lahti oli tuulensuojassa.

Tietä jatkoimme 150 metriä eteenpäin, ja saavuimme upseerikerholle. Tämä oli minulle uutta, en muistanut koko rakennusta. Ehkä se johtui siitä kun minulla ei ollut koskaan tänne asiaa. Nyt oli nikkaroitu hieno puinen terassikin; sisällä myytiin juomaa ja jonkin verran ruokaakin. Jos tuli omalla veneellä ja aikoi saarella vierailla, tänne piti ilmeisesti tulla ilmottautumaan, samoin kuin telttailessakin. Vessat löytyivät täältä myös, toiset vessat olivat ruokalarakennuksen yhteydessä.

Päätimme tsekata upseerikerhon antimet vasta lähtiessä, kun aikaa jäisi kuitenkin venekyydin odottamiseen. Nyt suunnistimme eteenpäin. Isosaaren 9-reikäinen golfkenttä jäi rannan tuntumaan. Pelikenttä oli hoidetun oloinen, muistan lukeneeni jostain että tänne tehdään maanantaisin peliretkiäkin, mutta hanhilaumat olivat kakkintaneet nurmialueet täyteen, greenejä kaihtamatta. Tulimme sairastuvan kohdille, jossa tie haaraantuu kolmeen suuntaan. Tuttu rakennus toi muistot mieleen; ensi päivinä armeijan harmaissa sai tuta tehokkuuden rokotusten muodossa. Kerralla iskettiin neljä piikkiä, kaksi perseeseen ja kumpaankin käteen. Ei paljoa kerrottu mitä ainetta ruiskutettiin. Ja sitten toisella kertaa sairastuttuani johin kauheaan kuumetautiin koisasin täällä viikon päivät. Silloin oli alokaskauden paskamaisimmat päivät pitkine täyspakkausmarsseineen ja mä nukuin viikon autuaasti. Nyt rakennus oli autio, ruoho ja puuntaimet olivat kovaa kyytiä kasvamassa.

Sairastupa.

Käännyimme oikealle kasarmille päin. Saunarakennus tuli vastaan, muistan siinäkin käyneeni muutaman kerran, ja muutaman kerran uimassakin, kerran jopa kaasunaamari päällä. Laituri oli vielä samanlainen kuin silloinkin; lautoja kasattu kivien päälle. Vesi oli melko kirkasta Suomenlahdeksi. Meillä oli vesilämpömittari mukana, ja saimme lukemiksi 14 astetta. Ei mitään kovin polttavaa.

Isosaaren Riviera.
Ei ollut merivesi lämmöllä pilattu.

Palasimme tielle ja jatkoimme eteenpäin kohti kasarmia. Muistan matkan melko tarkasti; jopa pienen pienen ylämäen, joka oli kuitenkin niin raskas etten jaksanut ajaa sitä armeijan polkupyörällä. Eräs kaverini kertoi kun joutui ajamaan intissä pyörällä Hämeenlinnasta Tampereelle ja takaisin. Mä ajoin koko armeijaurani aikana pyörällä yhteensä reilut 500 metriä, siitäkin osan taluttamalla.

Saavuimme kasarmin pihaan. Muistin rakennuksen muodon oikein, ja mitä löytyi mistäkin siivestä, mutta olisin veikannut rakennusta keltaiseksi. Se oli ennemmin harmaa, tai sitten maalipinta oli rapistunut. Piha oli aikoinaan tasainen asfalttikenttä, nyt routa oli pistänyt sen mutkalle ja kuopalle, ruoho oli alkanut kasvamaan halkeamista. Kasarmi oli rakennettu 50-luvulla, mutta nyt se näytti ruumiilta, aavemaiselta. Muistan elävästi aamuiset lipunnostot ja nuhtelutilaisuudet ja muut ilmoitusasiat, lukemattomat pihamaalle järjestäytymiset ja petivaatteiden tuuletukset keskiviikkoisin. Muistan, miten ensi kertaa tähän pihaan tultuamme jouduimme heti varustarkastukseen, ja miten kukaan ei tiennyt niiden inttikledjujen nimiä. Muistan aseen purkamis- ja kasaamiskoulutuksen, sanla-laiteiden koulutuksen ja "Karvakolmioksi"-nimetyn nurmialueen kiertämisen kurinpidollisista syistä.

Sisälle kasarmiin ei enää pettymyksekseni päässyt. Olisi ollut kiva nähdä ne kolme eri huonetta jossa täällä aikoinani majailin, vessat ja suihkut. Olen kyllä nähnyt ne myöhemmin Youtubessa, mutta eihän se sama tietenkään ole. Vaikka kassu oli ensi alkuun ankea kuin vankila, niin myöhemmin viikon metsässä rämpimisen jälkeen talvella oppi tätäkin mörskää arvostamaan.



Kasarmi. Tässä tönössä tuli vietettyä 9 kuukautta.

Kasarmin sivulla ollut lieriömäinen hökötys oli vielä paikoillaan; en ymmärtänyt sen tarkoitusta silloin enkä ymmärtänyt sen tarkoitusta nyt. Röökikatos oli melkein ennallaan, mutta muistelin sitä suuremmaksi, tai ehkäpä osa siitä oli purettu. Muutenkin ruoho ja puunversot olivat kasvaneet niin, ettei sinne katokseen enää päässyt. Olisin halunnut käydä katsomassa löytyisikö vielä palkista merkintäni jäljellä olevista päivistä, mutta Isosaaressa on jumalattoman suuri punkkikanta enkä halunut hakea täältä mukaani turisteja mantereelle vietäväksi.

Vanha röökipaikka.

Kävelimme ruokalaan, joka näytti uudemmalta ja parempikuntoiselta kuin kasarmirakennus, mutta muistaakseni tämä oli rakennettu jo 1930-luvulla. Tuulikaappiin asti pääsi menemään, siinä oli vessat miehille ja naisille, käytimme nämä kummatkin. Sisäoven ikkunasta näki ruokasaliin; kyllä se tutulle näytti, mutta muistan tämän yllättävän huonosti siihen nähden, että täällä tuli murkinoitua kuitenkin satoja kertoja.

Ruokala.

Jatkoimme tietä eteenpäin saaren keskiosiin, poiketen länsireunalla olevalle ampumaradalle. Aikaisemmin synkeä metsä reunusti tietä, mutta puut oli jostain syystä hakattu muutamia vuosia sitten pois, tilalla oli enempi hakkuuaukiota muistuttava niittykasvien valtaama alue. Mutta täällä tuoksui Isosaari; juuri sellainen Suomenlahden rantapaikkojen tuoksu, jota en ollut haistanut vuosiin, ja jonka hajua en edes muistanut. Vain Vuosaaren Uutelassa olin tähän joskus törmännyt. Rauhallista oli, ihmisiä ei näkynyt.

Ampumaradan viereen oli rakennettu kota, ennen siinä oli vain avonainen nuotiopaikka, jossa osa porukasta talvisin värjötteli odottelemassa vuoroaan räiskintäpaikalle. Ampumakatos oli juuri sellainen kuin muistin sen olevankin. Tuntui niin omituiselta ajatella minun olleen täällä joskus rynkky kädessä ammuskelemassa. Se oli aivan kuin edellisessä elämässä. Ampumarata oli lisäksi kasvanut jo täyteen toista metriä korkeita puita, joten täällä ei olisi pystynyt enää ammuskelemaan. Maalitaulut olivat kauan sitten kadonneet, todennäköisesti maakin oli käännetty ympäri, ettei hylsyjä kukaan löytäisi. Ampumaradan vierestä pääsi poikkeamaan rantakiville. Merenkäynti oli vieläkin voimakasta. Muistan kulkeneeni tälläkin rannalla joskus aiemmin, en vain keksinyt syytä miksi.

Ampumapaikan katos. Tuossa sitä pötköteltiin ja lasetettiin.
Ampumarata oli kasvanut täyteen puita. Ei sillä että se vaikuttaisi ampumatulokseeni.
Varoituskyltistä ei enää selvää saanut.

Palasimme takaisin tielle, joka kiersi saren keskiosaa. Metsä oli hakattu ympäriltä pois ja tie näytti vieraalta. Aamulenkkimme kulki tästä näin, joten tie oli sinänsä kuljettu moneen kertaan mutta yhtään tutulta se ei näyttänyt. Tässä oli myös vapaussoden punaisten muistomerkki, en muista sellaistakaan ennen nähneeni.

Punaisten muistomerkki.

Tulimme suoralle tieosuudelle, joka johti laivalaiturista saaren eteläosaan. Koska saarella ei ollut mitään urheilukentän tapaistakaan, juoksimme tällä suoralla Cooperin testit. Menimme etelää kohti Rikaman merivalvonta-asemaa. Muistan jopa keskusteluja joita olin käynyt armeijakavereiden kanssa joskus tiettynä päivänä tietyssä kohdassa. Ihmeellistä, miten jotkut asiat vain piirtyvät muistiin ja palautuvat myöhemmin, vaikken ole niitä tänä aikana yhtään muistellut - eivätkä ne ole olleet edes mitenkään tärkeitä. Yksittäisiä tapahtumia.

Saaren eteläinen niemenkärki oli aidattu eikä sinne saanut mennä. Myös merivalvontatorni ympäristöineen kuului tähän. Se nyt oli tietysti vähän harmi, sillä se oli tuttu paikka minulle. Olisi ollut kiva käydä katsomassa, vieläkö täältä näki Helsingin kasuunille asti näinkin kirkkaana päivänä. Valvonta-aseman lähettyvillä oli kasematti, kävimme kurkkaamassa avonaisesta ovesta sisään. Isosaaressa oli vastaavia bunkkerihökötyksiä paljon ja näistä en pystynyt enää sanomaan, missä oli tullut vietettyä öitä ja mitkä olivat vain yhden huoneen mittaisia.

Osa saaresta oli edelleen aidattu.

Merivalvonta-asema.
Vanha tulenjohtoasema.
Tykkiä ja kasemattia.

Lähdimme palaamaan takaisin laivalaiturille päin. Kävimme vielä tsekkaamassa vanhan venäläisen kasarmin kivijalan, se oli tuhoutunut jo hyvän aikaa sitten, eikä siitä ollut jäljellä kuin muutama rappunen. Edessä oli sulkeiskenttä, jossa pelasimme joskus futistakin. Tätä paikkaa en unohda, tuli tutuksi etenkin alokasaikana. Nyt tämä oli leirintäalueella, tänne sai tulla telttailemaan ja olla yötäkin maksua vastaan, ilmottautuminen vaadittiin erikseen. Yksi telttakunta täällä olikin, ja grillailivat kaasugrillillä makkariaan.

Menimme vielä tsekkaamaan saaren itäosaa, tänne kun en ollut aikoinani juuri mennyt. Sääasema täällä oli siihen aikaan, mutta niemennokassa oli myös torpedoasema - tämä oli yleisöltä jälleen kiellettyä aluetta. Vanha ja ränsistynyt koulu lahosi metsänreunassa. Pääskyset keräilivät niittykasvien pauloihin joutuneita ötököitä. Oikealla puolella kohosi korkea tutka-asema, en muista tällaista nähneeni armeija-aikanani. Englantilaisen George Quinellin hauta oli täällä; tarun mukaan äijän pää irtosi tykinkuulan osumasta. Muuten täällä ei ollut paljoa näkemistä; ihan hienot kalliot ja muistan eräässä merenlahdessa joskus kastuneeni kaulaa myöten vedenylitysrastilla, sekä yhtenä  lämpimänä päivänä tykkisulkeiset (meitä oli 10 hengen porukka, ja jokaiselle paikalle oli oma tehtävänsä. Meitä poistutettiin ja juoksutettiin muotoon, ja jos joku sekoili tai unohti oman paikkansa tehtävän, koko porukka laitettiin juoksemaan sakkokierros ja mokaajan vieruskaverit saivat vielä 25 kiloa painavan työkalun mukaan).

"MITÄ?!?!"
Englantilaisen hauta.

Palasimme upseerikerholle. Laiva oli juuri mennyt ja seuraavaan oli liki tunnin odotus, joten kävimme hakemassa tuopilliset kultaista nestettä. Pilvet olivat kaikonneet eikä tuuli osunut tähän kohtaan, joten oli mukava istua auringossa ja katsella merimaisemaa. Tietysti sillä seurauksella että lärvi paloi. Vessassa oli kyllä aivan helvetillinen haju mutta muuten paikka oli siisti. Jotkut tilasivat ihan hyvän näköisiä hampurilaisiakin. Tunti kului nopeasti istuskellessa. Nyt täällä toimi puhelimetkin, toista se oli silloin vuonna miekka ja kirves.

Upseerikerhon terassilla.

Paluulaivat lähtivät aina 20 yli, joten suuntasimme ajoissa laiturille. Sopivasti vene tulikin ja toi vielä muutamia ihmisiä saarelle. Me olimme täällä lähemmäs neljä tuntia ja matkustajia oli nyt enemmän kuin tullessa. Kyllä tämä voi olla suosittu vierailukohde ns. normiviikonloppuna, jos vielä säät suosivat. Paluumatka oli alkupuolelta yhtä töyssyinen kuin tullessakin, mutta hengissä selvittiin ja ihan vielä aikataulun mukaisesti.

Arvosanaa on vaikea antaa; tulin vähän surulliseksi kun näin kaiken niin rapistuneen ja miten luonto oli ottanut vallan. Se on ilmiselvästi merkki omasta vanhuudesta. Ja miten ennen tätä saarta inhosinkaan, mutta nyt tuntui hyvältä käydä täällä vielä kerran, vieläpä Pp:n kanssa. Tuskin olisin osannut silloin kuvitella itseäni käymään täällä lähes 20 vuoden kuluttua. Se harmitti, kun ei kasarmille päässyt (eikä toisaalta tykkeihinkään), joten siitä tuli pientä miinusta, mutta muuten vastasi odotuksia, upseerikerho oli jopa plussaa. Annan tästä 4½/5, mutta jos en olisi täällä armeija-aikaani viettänyt niin en tiedä mitä tämä reissu olisi minulle antanut. Joten vedän melkoisesti kotiinpäin, myönnän sen, sentimentaalinen kun olen. Tämä retki toi paljon muistoja.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

525# Keskiviikkoiltaa...

7.6.2017, Wednesday, +18, Scattered clouds, Breezy, Helsinki


Kevät oli tullut Hesaan, joten päätettiin Pp:n kanssa hengailla hetki isolla kirkolla töiden jälkeen. Koska olen itse töissä keskustassa ja Pp:llä oli haasteita auton pysäköinnissä, minulle jäi luppoaikaa käydä ensin parissa muussakin paikassa.

Kesä Espalla.


1. Helsingin kaupunginmuseo


Kävin täällä viimeksi syksyllä katsastamassa Haju-näyttelyn, enkä silloin digannut siitä yhtään, joten odotukset eivät olleet tälläkään kertaa korkealla. Mutta koska oli vapaa pääsy ja aiheena Helsexinki, niin pitihän tuo käydä bongaamassa. Näyttelyosio sijaitsi neljännessä kerroksessa, jonne pääsi hissillä (pääovesta tultaessa vasemmalla puolella). En edes tiedä oliko muissa kerroksissa menossa mitään, skippasin ne ajan puutteen vuoksi muutenkin.

Neljännen kerroksen näyttely oli vielä enemmän ruisku kuin se Haju-homma. Salin keskellä oli jonkinlainen häkki josta tuli tietokoneen näytöltä jotain soopaa, sekä jonkinlainen lasinen koppi jossa oli sänky. Salin seinillä jotain ihme homohommaa. Salin takana puisia veistoksia. Mä olin ajatellut täällä olevan näytillä sentään jotain tyyliin nahkavetimiä ja muita mitä mielilkuvituksellisimpia kamppeita, mutta mitä vielä. Näyttely käyty läpi viidessä minuutissa - siitäkin meni suurin osa hissin odottelemiseen - ja arvosana 1/5 pätkähtää.

Hohhoijaa.
Näyttelyn antia.


2. Tokyokan


Pp:llä kesti vielä joten päätin käydä tsekkaamassa tämän japanilaisen ruoka- ja keittiötarvikeliikkeen, kun on monta kertaa käynyt mielessä. Löytyy Annankadulta. Aika loppui kuitenkin tällä kertaa kesken enkä ehtinyt käydä kaikkea valikoimaa läpi, mutta nopeasti tsekattuna ei ainakaan alkoholituotteita ollut myynnissä, joten harmi juttu. Hain erikoissipsejä, mutten löytänyt kuin sellaisia tavallisia, joten päätin kokeilla riisikakkuja ja jotain sitruunakarkkeja. Jos japania ymmärtäisi ja diggaisi heidän kummallisia makujaan, niin tästä kaupasta saisi varmaan irti enemmänkin, mä annan 3/5. Mutta katsotaanpa nyt mitä tarttui mukaan:

A ) Bonchiage senbei.



Jos tulee tällänen vastaa, niin kannattaa jättää ostamatta.
Riisikakku. Vai kakka?

Niin kaippa nämä jonkin sortin riisikakkuja sitten ovat. Ensipuraisu tuo mieleen sellaiset valkoiset perusriisikakut mitä Suomessakin on myynnissä, jotka maistuvat korkeintaan hieman styroksille, mutta kannattaa odotella ja maiskutella, sillä maku pahenee kyllä aivan helvetilliseksi. Pystyin syömään yhden mutta en enää toista, siitä pitivät huolen tuotteissa käytetty boniittiemipohjajauhe sekä kombudashi-liemipohja. En ole varma mitä ne ovat mutta jotain kalanmaksaöljyn kaltaista kuraa. Hyi helkkari. 1½/5.

B) Bontaname


Karseen makuinen nanna.

Tämän piti olla turvallinen valinta, sillä miten nyt sitruunanmakuisista karkeista saisi mitenkään pahan makuisen, saati syömäkelvottoman? Noh, japanilaisetpa saa. Erikoisuutena oli, että tässä syötiin muoviset käärepaperit myös - tai sitten Tokyokanissa vietettiin aprillipäivää kyseisenä kesäkuun 7. päivänä. Maku oli karsea eikä se käärimuovi siitä mihinkään sulanut. Koitin syödä tätä moskaa kahdesti, mutta en pystynyt. Oli niin karsea maku, että alkoi selkäpiitä karmimaan, ja piti sylkäistä nanna pois kummallakin kerralla. 1/5.

3. Stockmann Roof by Ravintola Teatteri


Stockmannin katolle on avattu tänä vuonna kattoterassi, ja idea vaikutti etukäteen aika hyvältä. Hieman oudoksutti kuitenkin terassin nimeämiskäytäntö, mutta ei kai nimi terassia pahenna jos ei terassi nimeä? Menimme terassille Pohjoisesplanadin puolelta, heti sisääntullessa vasemmalta puolen lähti hissi kahdeksanteen kerrokseen. Hissi saapui hammaslääkärin vastaanoton eteen - hammaslääkärin haju tulvahti nokkaan, joten ikävähän sellainen mielleyhtymä tietysti oli. Täältä piti nousta vielä vähän rappuja ylös, että pääsi kattotasanteelle, joten en tiedä miten pyörätuolipotilaat ja lastenrattaiden kanssa asioivat saivat käyttää toista sisääntulokulkua ravintolamaailman läpi.

Terassi oli suurimmalta osalta katettu mutta tuuli kiersi lasiseinien yläpuolelta pyyhkäisten kylmäksi koko istuma-alueen. Aurinkoinen terassialue oli varsin pieni, ja jo nyt arki-iltana se oli niin täynnä, ettei sinne ollut mitään asiaa. Ostimme tuopin ja lasin shampanjaa, jonka kaataminen laseihin tuntui kestävän toivottaman kauan, ja muutenkin henkilökunta vaikutti vähän epätehostuneelta. Epätyypillisen näköinen DJ soitteli onneksi sopivalla volyymillä jotain hissimusiikin tapaista. Näköalat olivat onnettomat, Stockmann ei ollut rakennuksena niin korkea kuin olisi voinut kuvitella, vaan se jäi muiden rakennusten varjoon. Kylmästä tuulesta huolimatta ihmisiä oli kuitenkin salin täydeltä, mutta ei tänne nyt varmaan toista kertaa tarvitse tulla. Arvosana 2/5.

Stockmannin kattoterassilla.
Stockmannin kattoterassilla.
Näkymät ei olleet kaksiset.


4. Vanha Mylly


Herttoniemen kartanon mailla on ravintola Vanha Mylly, jossa käymme Pp:n kanssa välillä syömässä. Hinnat ovat aika suolaiset, mutta miljöö on hulppea - erityisesti nyt kun keli salli ulkona syömisen. Terassi olikin melko täynnä ruokailijoita. En muista onko aikaisempina vuosina pelkät juojat ajettu sivuterassille, mutta nyt niin ainakin meneteltiin. Meitä sen verran hiukoi, että tulimme ihan syömään. Pp valitsi lankkuhärän, minä hampurilaisen, vaikka se vähän juntihko valinta olikin. Juomaksi tsekkiläistä olutta. Melko kauan kesti ruuan tuleminen. Tarjoilija tunnusti, ettei ollut pystynyt tuomaan meille alkupalaleipää joka yleensä kuuluu settiin, mutta kyseli nyt jos olisimme halukkaita vielä sellaiset syömään. Emme olleet sellaista osanneet kaivatakaan emmekä nähneet tarvetta niille nytkään mutta propsit rehellisyydestä.

Ruoka oli todella hyvä, parempi kuin muistinkaan. Fiilis terassilla oli hyvä. Vessat olivat vähän ulkoapäin ränsistyneessä latorakennuksessa mutta nekin olivat ihan siistit. Tarjoilu oli hyvää. Illallisen päätteeksi kelpasi vielä tehdä pieni ruuansulatuslenkki kartanon alkukesän kukkivaan puutarhaan, joten tästä ei voi antaa huonompaa kuin 5/5. Kruunasi illan muut pettymykset kyllä täysin.

Vanhan Myllyn terassi.

Kinppuun!
Piffiä lankulla.
Herttoniemen kartanon mailla ja mannuilla.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

524# Tuotestailua, 2

Tällä kertaa mukaan mökkiviikonlopulle tarttui monenlaista juomakavalkadia, joten lähdetäänpäs testailemaan.

1. Nokian Panimo - Sun'n Cream Soda (alkoholipitoisuus 0,0%)


Äitelää soodaa hyi fan!

Odotin tästä jonkinlaista makuvissyä, mutta mitä vielä, äitelää, esanssista, limsan tyyppistä sokerilientä. En ole muutenkaan mikään vaniljan ystävä, mutta tämä haisi kamalemmalle kuin Wunderbaum-hajuste. Maku oli myös karsea. Kovaan janoon ja jääkylmänä tämä meni alas, mutta normaalioloissa tätä olisi kutsunut lavuaari. 1½/5.

2. Hartwall - Birra Moretti (alkoholipitoisuus 4,6%)


Njamskis. Italobisse teki kauppansa.

Kyllä olut on selvästi parasta lasipullosta, ei noista tölkeistä ole mihinkään. Ja sitten toisekseen, pidin Italiaa ennen kaikkea viinimaana, ja kaippa se sitä ensisijaisesti onkin, mutta kyllä ne siellä osaa myös olutta valmistaa. Pirun hyvä olut, joskin vähän suolainen hinta pikkupullosta. 4½/5.

3. Hartwall - Pommac (alkoholipitoisuus 0,0%)


Ponmac. Ei mikään erikoinen maku.

Piti testata alun perin Pommac Roséta, mutta en löytänyt sitä puolen litran pulloissa Lappeenrannan Prismasta, enkä viitsinyt ostaa puolentoista litran pönikkää, joten päätin testata puolikkaan tavan Pommacin pitkästä aikaa. Koskahan mä olen tätä juonut viimeksi? Tuskinpa aikuisiällä kuitenkaan.

Aika simamainen junnumaku, olisin ajatellut voimakkaamman makuiseksi, eli aika mietoa kamaa. Kyllähän tämän joi vaivatta mutta ehkä kuluu taas neljännesvuosisata ennen kuin seuraavan kerran ostan. En tosin muutenkaan perusta limsoista, turhia kaloreita ja tuhoavat legot suusta. 3/5

4. Laitila - Skumppa sparkling rosé (alkoholipitoisuus 4,7%)


Skumppa. Vähän oli naismainen juoma.

Mä en tykkää edes niistä Laitilan Kukko-kaljoista, mutta testataanpa tämä skumppa rosé. Se tavan skumppa on ihan siedettävä mutta tämä ei - tosin Pp tykkäsi paljon. Juomassa oli käytetty "oikeita" puna-, valko- ja omenaviinejä eikä pelkkää aromiaineitta, joten propsit siitä mutta maku ei ollut kaksinen. Ei mikään makea juoma. 2/5.

5. Panimoyhtiö Hiisi - Norppa Vadelma (alkoholipitoisuus 4,5%?)


Propsit rohkeudesta ja pinkistä kaljasta. Yök myös.

Paikallistuote Etelä-Karjalasta. Pullossa oli rohkean pinkin värinen etiketti ja korkki, joten luulimme tätä ensin siideriksi mutta olutta tämä oli. Juoma oli itsessään myös pinkin väristä, aika puistattavaa. Haju oli melko karsea mutta se maku... nyt on! Kirpeä ja paha. Hyi hitto on paha. Huhhuh. Alas meni mutta tiukkaa teki. 1½/5.

6.  Bohemia Regent - Trebonske pivo (alkoholipitoisuus 4,6%)


Tsekkikalja kruunasi illan.

Olin jo jättänyt tämän ostoskorista pois kaupan hyllylle, mutta kävin noutamassa takaisin. Etiketissä oli maininta jostain Pale-jutusta, sellainen ei minua kiinnostanut, mutta ajattelin nyt sitten kuitenkin testata. Yllätys oli suuri, kun tämä  tsekkiläinen kalja olikin varsin makoisa. Lasipullosta totta kai. Ruokajuomana meni lihan kanssa varsin mainiosti. Tätä voi kyllä ostella jatkossakin. 4½5.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

523# Luettua & katsottua, 8

1. Debbie Ford: Rohkeus - voita pelkosi ja vahvista itseluottamustasi (kirja)


Alkuun tätä vielä luki joten kuten, vaikka kaikenlaiset soturi-jutut alkoikin jo kohtalaisesti ärsyttämään. Kaavailin jopa arvosanaa 2/5, mutta loppua kohden kirja huononi niin uskomattoman kehnoksi, ettei tästä voi antaa kuin 1/5. Täydellistä ajanhukkaa. Ensiksi oli joku rohkeuden soturi-mielikuvan luonti. Ei soturi ole sen rohkeampi kuin kukaan mukaan, hän on vain koulutettu suorittamaan tietyt käskyt kyseenalaistamatta. Sitten vedettiin joku jumala-juttu seuraavaks kehiin. Ja viimeiseksi feminismi. Ja jenkkipaskalla höystettynä. Ja miksei missään voitu kertoa, että tämä on suunnattu pelkästään naisille? Tosin, mä en voi suositella tätä kenellekään muuta kuin sytykettä tarvitseville.



2. Miika Nousiainen: Juurihoito (kirja)




















Kirja alkoi ihan mukavasti ja tykkäsin alkuun kirjoitustyylistäkin, ja varmasti kirjailija oli tehnyt teoksen eteen jonkin verran selvitystyöstä hammaslääketieteestä. Aihe oli myös kiinnostava, näin niin kuin hammaslääkäripelkoiselle. Mutta sitten tarinaan tunki ovista ja ikkunoista sellaista mokuscheissea, että huhhuh. Erikoista, että kirjailija taitaa itse velloa ennakkoluulojensa vankina kuvaillessaan sisarusparven huonoiten menestynyttä jäsentä alkoholia kittaavana, tupakahtuhkaa ympärilleen levittävänä ja kiroilevana, sivistymättömänä "persuna". Annan tästä 1/5 ja lupauksen, etten lue koskaan enää Miika Nousiaisen tuotantoa.



3. Frédéric Dard: Mies Nurmikolla (kirja)





















Tämä kirja kuului Tallen kirjahaasteeseen (Nappaa Kampin suutarin vaihtokirjahyllystä kirja ja lue se), joten siinäpä syy omituiseen valintaani. Tuskin muuten olisin tällaiseen koskaan päätynyt. Kampin suutarin etsimiseen meni melkeinpä enempi aikaa kuin kirjan lukemiseen. En hirveästi jaksanut valkata, joten tein valintani puhtaasti sivumäärän perusteella (160 s.). Yksinkertainen juoni ranskalaisesta miehestä joka rakastui varattuun skotlantilaisnaiseen ja joutui ukotetuksi.  Kirja yllätti positiivisesti, jännä tarina miehestä joka rakastui varattuun naiseen ja joutui kiipeliin. Pluspisteitä hauskasti kuvailevasta kerrontatyylistä 4½/5.



4.
Jérôme Salle: Jacques - Elämä merellä (elokuva)





















Lapsena tuli usein viikonloppuisin katseltua telkkarista pipopäisen Jacques Cousteau'n edesottamuksia maailman merillä, mutta muuten mies on jäänyt hieman mysteeriksi. Meidän piti alunperin mennä Pp:n kanssa katsomaan Lion-elokuvaa, mutta aikataulullisista syistä joudimme skippaamaan tuon ja menemään katsomaan Jacques'ta. Lion olisi ollut varmasti parempi, mutta kyllä tämänkin katsoi nukahtamatta, mutta mielikuva sympaattisesta merikarhusta vähän kyllä karisi. 3½/5.



5. Zach Braff - Going in style (elokuva)





















Joululahjaksi saatuja leffalippuja oli vielä jäljellä, emmekä päässeet edelleenkään Lion-elokuvaan, niin piti mennä katsomaan jenkkikomediamoskaa, jonka tiesin jo etukäteen surkeaksi. Tarina kertoi kolmesta eläkeläisukkelista, jotka päättivät tehdä pankkiryöstön kun muuten ei hillot riittäneet. Mutta kun ei naurata jutut niin ei naurata. Positiivista oli ne elokuvan tarjoamat puolitoista tuntia unta näin unettomuuden keskellä. Se vähä mitäitse elokuvasta näin, ei ollut kuin 1½/5 -kamaa.



6. Anthony Doerr - Kaikki se valo jota emme näe (kirja)





















Paksu teos, mutta lyhyitä lukuja ja helppolukuista tekstiä. Kirjailija oli väkertänyt teostaan kymmenisen vuotta ja kirjaa oli hehkutettu etukäteen kyllästymiseen asti. Toiseen maailmansotaan liittyvä kirja oli kuitenkin hyvä ja vastasi odotuksia. Kirjan kaksi päähenkilöä olivat vielä lapsia josta en niin hirveästi välitä, mutta silti kirja koukutti. 4½/5 ja lukusuositus irtoaa tästä.



7. Paula Hawkins - Nainen junassa (kirja)





















Nykyäänhän aina toitotetaan, miten miestenkin pitäisi lukea naisten kirjoittamia kirjoja. Päätin kokeilla kun joku oli tätä kirjaa hehkuttanut. Ei nyt mikään maailman paras kirja - ensi alkuun jopa todella tylsä jännitysromaaniksi - mutta kyllä sen nyt kerran luki, vaikkakin juoppo päähenkilö matkusti junalla mielestäni vähän turhankin paljon. 3/5.