lauantai 2. joulukuuta 2017

560# Luettua ja katsottua, 11

1. Ken Annakin, Darryl F. Zanuck, Andrew Marton, Bernhard Wicki, Gerd Oswald - Atlannin valli murtuu (The longest Day) (elokuva)

1960-luvun alkupuolelta mustavalkoelokuva Normandian maihinnoususta. Lähes kolmen tunnin leffa, ja alussa oli melkoisesti jahkailua. Näyttelijöitä oli mahdoton erottaa toisistaan, ohjaajia oli hämmästyttävä määrä. Yleensä sotaelokuvissa pyritään luomaan sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, mutta tässä elokuvassa ei paljon kaverista välitetty. Liittoutuneiden ja natsien puolet oli kuvattu kuitenkin erikseen, ja ranskalaiset puhui ranskaa, saksalaiset saksaa ja englantilaiset englantia, joten siitä plussaa. Varmaan ollut ihan kelpo leffa aikoinaan, mutta nyt aika vähän syönyt. Annetaan 3/5.



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 












2. David Fincher - Gone girl (elokuva)

Pp oli nähnyt tämän elokuvan ennen minua ja kehunut vuolaasti, joten laitoin itsekin elokuvan katselulistalle. Mukavasti oli juonikäänteitä ja draamaa, naisnäyttelijä (Rosamund Pike) selviytyi urakastaan hyvin, mutta Ben Afleckin rooliin jäi parannettavaa, jotenkin alkoi tylsistyttämään koko äijän naamari. Vähän oli liikaa pituutta elokuvalla (2h 22 min). Odotin ehkä vähän parempaa, 3/5.

























3. Urmas Eero Liiv - Must alpinist (elokuva)

Yle Areenasta bongattu vuonna 2015 valmistunut virolainen elokuva toi hieman mieleen Renny Harlinin Jäätävän poltteen, jonka itse olen äänestänyt kaikkien aikojen surkeimmaksi elokuvaksi. Tämä perustuu kuitenkin tositapahtumiin; vielä Neuvostoliiton aikoihin ryhmä virolaisia opiskelijoita lähtee Siperian vuorille vaeltelemaan ja etsimään nefriittiä. Aluksi kaikki meneekin ok, mutta tilanne eskaloituu ja homma lähtee ns. hanskasta. Viro oli ihan hauska elokuvakielenä ja Siperian maisemat hienoja, mutta muuten elokuvan hyvyydestä lienee syytä vaieta. 2/5.



























4. Martin Zandvliet - Hiekan alla (elokuva)

Tämä tanskalainen toisen maailmansodan jälkimaininkeihin perustuva elokuva tuli taannoin Yle Femiltä ja Areenassakin tuo oli nähtävillä. Ikinä en ollut elokuvasta kuullutkaan, mutta näin Tallen tätä mainostavan joten mielenkiinto heräsi. Elokuvassa joukko nuoria saksalaisia sotavankeja saa sodan päätyttyä ns. paskanakin, ja joutuvat raivaamaan saksalaisten miehityksen aikana jemmatut miinat pois rannoilta. Poikia valvoo ajoittaiseen vihapuheeseen ja hellyyteen syyllistyvä tanskalainen upseeri. Varsin masentava pläjäys, vaikka eihän aiheesta tietysti saa posin kautta syntyvää tuotetta. Mukava nähdä kuitenkin tanskalaista ja saksalaista osaamista. 3½/5.

















5. Tommy Hellsten - Virtahepo olohuoneessa (kirja)

Hetken mielijohteesta kirjastosta lainattu teos läheisriippuvuudesta. Kirjaa oli mainostettu sanoilla "Menestysteos ja elämäntaitokirjallisuuden klassikko", joten päätin antaa mahdollisuuden. Vaikka tästä nyt jotain uutta ehkä tarttuikin mukaan niin jotenkin nämä opukset ovat kummallisia, enkä osaa sisäistää asioita siitäkään huolimatta, että tämä oli varsin helppo- ja nopealukuinen kirja. Sen verran nämä elämäntaito-opukset ovat mielestäni scheissea, että olen päättänyt jättää tälläiset jatkossa hyllylle, ja keskittyä enempi kevyempiin teksteihin. 2/5.


























6.Aki Kaurismäki - Ariel (elokuva)

Ai jumankeklis tämä osui ja upposi. Taattu kaurismäkeläinen tyyli, oma värimaailmansa ja tragikoominen juoni höystettynä Turo Pajalan miespääosalla yllätti kyllä minut täysin. Elokuva tehty jo vuonna 1988 ja ajattelin ensalkuun tämän olevan jonkinlainen "harjoituskappale" myöhempien aikojen menestyneimpien elokuvien saralla, mutta tosiaankin toimi. Ihmettelen ettei tätä ole hehkutettu enempää. Kaurismäen parhaimpana olen tähän asti pitänyt Mies vailla menneisyyttä -elokuvaa, mutta kyllä tästäkin on annettava 5/5.

























7. Eija-Elina Bergholm - Huojuva talo (TV-sarja)

Olin nähnyt kauan sitten pätkiä kyseisestä tv-sarjasta ja jotenkin tämä on jäänyt mieleen kummittelemaan, että pitäisi joskus katsoa koko sarja kunnolla. Tämä viisiosainen tv-sarja perustuu Maria Jotunin kirjaan jossa kuvataan sivistyneistön perhehelvettiä 1920-luvulla. Kokeilin lukea kirjaa 7-8 vuotta sitten mutta en päässyt loppuun. Nytkin olin vähän skeptinen, ajattelin tämän olevan jotain feminististä scheissea jossa mies kuvataan siaksi. Aluksi näin ehkä olikin, ja ajattelin eikö tässä muuta sisältöä ole kuin mies joka pieksee muijaansa, mutta jotenkin tarinasta tuli paljon monimuotoisempi kun sitä katsoi ajatuksella. Näin hyviä näyttelijäsuorituksia ei ole kotimaisessa tuotannossa tullut vastaan; sekä Kari Heiskasen että Sara Paavolaisen suoritukset ovat mestaristasoa. Vaikea uskoa, että sarja tehty jo vuonna 1990. Pakko tästä on kai 5/5 luikauttaa.

























8.Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen (kirja)

Miksi klasikkoteosten pitää olla aina niin jumalattoman raskaita? Tässäpä sitä riitti lukemista kuukausitolkulla. Sivuja oli melkein 800 ja fontti oli pientä ja haastavaa tekstiä. Waltarilla on tosiaan omituinen tapa jaaritella asioita, ja välillä teos oli varsin puuduttava. Ensimmäiset 300 sivua vielä meni, mutta sen jälkeen oli välillä vaikeampaa. Ennen en tiennyt Egyptistä enkä sen historiasta tuon taivaallista, mutta sen verran tämä oli innostava teos, että tuli perehdyttyä Wikipedian avulla entisaikojen paikkoihin, faaraoihin, jumaliin, hallitsijoihin ja sotiin. En varmasti lue tätä toista kertaa ja tuskinpa luen Waltaria enää muutenkaan vaikka ei tämä nyt ihan huono kirja loppupeleissä ollut. Pistetään arvosanaksi 3/5.



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

559# Vilna, 3

5.11.2017, Sunday, +7, Scattered clouds, Vilnius, Lithuania

Nukuin loppuyön huonosti ja aivan liian vähän, vaikka olosuhteet olisivatkin olleet kohdillaan. Hiljaista, sopivan viileää ja hyvä sänky (mulla tulee usein selkä kipeäksi jos nukun muualla kuin omassa sängyssä), mutta jotenkin ei vaan nukuttanut. Suihkun kautta sitten aamiaiselle. Väkeä oli enemmän kuin lauantaiaamuna. Vieressämme köhisi ruotsalaispariskunta niin että inhotti, myös vuotavat nokat oli kumpaisella. Muuten hyvä aamiainen.

Sunnuntaiaamu vaikutti kirkkaalta.

Sitten huoneeseen kokeilemaan, onnistuisiko uusiounet. Ei onnistuneet nekään. Surffailin netissä, ja laitoin vähiä kamoja kasaan. Kotiinlähtö olisi tosin vasta illalla. Emme olleet kuitenkaan varmoja mihin aikaan check out olisi, mutta yhdeltätoista lähdimme. Maksoimme minibaarin laskun (yksi vissypullo, maksoi 5,20€, huhhuh) ja jätimme kamat hotellille säilöön.

Sää oli kirkastunut ja aurinko paistoi ja oli ennemminkin keväinen fiilis, joskin blosasi vähän kylmästi. Kävelimme Gediminoa pitkin joitakin kortteleitä pois päin tuomiokirkolta, kunnes saavuimme KGB-museoon.Viralliselta nimeltään se oli Kansanmurhan uhrien museo (suljettu ma & ti). Sisään mentiin Aukų gatven puolelta, pääsymaksu oli 4€ / naama. Tyly muija oli grupieerina. Kaksi ylintä kerrosta käsitti historiansepustusta millaista Liettuassa oli ollut neuvostovallan alla ja millaista rikosta ja rangaistusta siihen aikakauteen mahtui. Vanhoja kuvia ja tavaroita oli myös. Pohjakerroksessa oli ankeat vankilatilat. Ihan ok kohde, mutta olin vähän pettynyt kun museolla ei ollut myymälää. Elättelin vähän toiveita jos olisi löytänyt uuden kommunismijulisteen.

KGB-talo.
Känny.
Isä Aurinkoinen.
Raput tyrmään.
Selli.
Mitähän täällä suihkutiloissakin on aikojen saatossa tapahtunut..
No joo, kai tän nyt ois voinu ees pestä?

Palasimme samaa katua pitkin GO9-ostoskeskukseen. Liikkeet olivat auki, joten menimme H&M:ään katsomaan jos siellä myytäisiin vöitä; muuten olisin pulassa lentoaseman turvatarkastuksessa. Vyö löytyi kolmannesta kerroksesta, maksoi 15€. Toivottavasti se on nyt kestävämpää laatua kuin se edellinen. Ostotapahtuma kesti sata vuotta, koska kassalla oli joku asioimassa jonkun sossulapun kanssa.

Nörde vuvve.
Muistomerkki.
Lisää patsastelua.
GO9.

Menimme tuomiokirkon vieressä olevaan kansallismuseoon. Liput 2€ / naama, mutta huomasimme liian myöhään, että eläkeläiset olisivat päässeet eurolla. Museossa ei ollut kuin pari perhettä / seuruetta meidän lisäksi. Näytillä oli sekalainen setti maalauksia ja jotain vanhaa kamaa, aika tylsä kokonaisuus. Ei tästä voi oikein antaa kuin 1/5 vaikka hintakaan ei päätä huimannut.

Kansallismuseo.
Outoa kamaa museossa.

Seuraavaksi menimme lounastamaan Fiorentino-nimiseen ravintolaan, jota eräs tuttumme oli meille etukäteen suositellut, osoitteessa Universiteto 4. Se oli italialainen ravintola ja luulin saavani sieltä pizzen, mutta eipä ollut. En voi ymmärtää miksei vilnalaisten ravintoloiden ikkunaan tms voi saada ruokalistaa näytille. Otimme sitten pasta bologneset. Palvelu oli hidas. Ruoka oli hyvän makuinen mutta kun sitä oli tietysti niin surkean vähän, että nälkä jäi. Mä en muutenkaan osaa oikein syödä italialaisissa ravintoloissa, se primi-secondi -juttu on niin hämäävä. Juomaksi sparkling water, tänään oltiin vesilinjalla.

Ravintolavierailun aikana sain nyrhittyä myös vanhan vyön hiiteen ja uuden tilalle. Kävelimme aterian päätteeksi vielä hieman vanhassakaupungissa. Näimme apteekin, faija kävi ostamassa Voltaren emulgeliä, kun se on ulkomailla mukamas halvempaa. Palasimme hotellille ja menimme baariin. Faija tilasi oluen, joka epäonnistui ja jäi juomatta. Minun tilaamani cokis oli aika pahanmakuinen sekin, olisi nyt voinut edes muutaman jääpalan laittaa mukaan. Netti onneksi ylettyi tännekin saakka, joten sai vähän surffattuakin.

Vanhassakaupungissa vaihteeksi.
Pien kirkko.
Apteekin hyllyltä.

Varttia vaille neljä haimme kamat säilöstä ja pyysimme respaa tilaamaan meille taksin. Sitä piti odottaa kuusi minuuttia. Taksissa ei taaskaan turhia juteltu. Matka maksoi 11€ ja risat, faija antoi 15€. Olimme kentällä kuitenkin sen verran ajoissa, että piti odottaa melkoinen tovi ennen kuin check in aukesi. Koska meillä oli light-lento niin ruumaan menevistä matkatavaroista piti maksaa lisää, 30€ / laukku / suunta.

Turvatarkastuksessa oli pientä jonoa, jouduimme mutsin kanssa pyyhkäisytestiin. Pyyhkäisyssä käytettiin jotain helkkarin paskaista vanulappua, oikein ällötti. Miksei sitäkin voisi vaihtaa silloin tällöin? Tästä selvittyämme menimme viinakauppaan, joskaan en kyseistä ainetta viitsinyt tällä kertaa ostaa. Jatkoimme baariin, jossa tilasin pelkän kahvin. Baarista näki Milanon koneen lähtöportille, ja todistimme portinvartijoiden työtä. Peräti kuusi matkustajaa tuli myöhässä; neljä ensimmäistä käännytettiin, mutta kaksi viimeistä miestä huusivat varmaan kymmenen minuuttia virkailijoille, kunnes heidät laskettiinkin sisään koneeseen. Omituista ja epäreilua.

Lentokenttä.

Puolan kone peruttiin, mutta onneksi meidän koneemme oli aikataulussa. Koneeseen oli taas bussikuljetus, melko pitkään sai istua kylmässä bussissa ennen kuin meidät ajettiin koneelle. Samanlainen pieni potkurikone kuin tullessakin. Mulla oli paikka rivillä 15B, porukat olivat rivillä 3. Kone oli täynnä, takanani oli plunssapotilas. Vieressäni istui hiukan minua vanhempi mies, joka loi välillä katseita suuntaani. Olisi varmaan halunnut jutella, mutta uskaltautui puhelemaan vasta koneen laskeutuessa Helsinki-Vantaalle. Nopeasti meni lento, ilmaisen kahvin tilasin itselleni. Matkalaukku tuli tällä kertaa nopeasti ja kotimatka sujui taksilla.


* * * * 


Vilna yllätti kyllä positiivisesti. Ajattelin sen olevan huonompi kuin Riika ja etenkin näin masentavaan vuodenaikaan, mutta tälläinen viikonlopun reissu piristi kyllä melkoisesti mieltä. Ei tapahtunut munauksia, kaupunki on pieni eikä tarvitse julkisen liikenteen kanssa venkoilla, asiat olivat selkeitä. Oli siistiä, ja mikä näissä maissa on poikkeuksellisen kadehdittavaa verrattuna esimerkiksi Suomeen - otan nyt vähän varovasti - näistä puuttuu sellainen tietynlainen jengi. Venäläisten pieni osuus (vain 6%) yllätti sekin. Myöhemmin tuli mieleen, että eikös Euroopan maantieteellinen keskipiste ole jossain Vilnan kieppeillä? Sen olisi voinut ehkä käydä bongaamassa, tai jos olisi ollut yksi kokonainen päivä lisää, niin Trakain linna erityisesti kesäaikaan olisi ollut must-see. Mutta hyvä tämä oli näinkin, annetaan arvosanaksi vahva 4/5

perjantai 17. marraskuuta 2017

558# Vilna, 2

4.11.2017, Saturday, +6, Overcast, Vilnius, Lithuania

Heräsin yöllä monta kertaa kadulta kantautuvaan metelöintiin. Baarit menivät täällä kiinni vasta klo 6, mikä piti huolen siitä, että meteliä piisasi aamuun asti. Onneksi nämä olivat vain lyhyitä herähdyksiä, muuten nukuin yllättävän hyvin uudessa paikassa. Herätyskello ilmoitti kahdeksalta nousemisajan, olisi nukuttanut vielä. Otin pikasuihkun virkistääkseni itseni. Päivä oli valjennut, näki ensi kertaa Liettuan päivänvalossa. Taivaankansi oli verhottu tasaisella ja paksulla harmaalla pilviverholla, sellaisella mikä Suomessakin on aina talvisin. Kadulla ei näkynyt juuri ketään.

Aamu valkeni marraskuisen harmaana.

Puoli yhdeksältä mentiin aamiaiselle hotellin kakkoskerrokseen. Hiljaista oli sielläkin, vähän ajan kuluttua joku perhe liittyi aamiaissaliin kanssamme. Ei tosiaan mikään turistikausi ollut menossa. Aamiainen otettiin seisovasta pöydästä, oli yllättävän hyvä. Leipää, croissantia, leikkeleitä, jne. Tarjolla oli myös vege-lihapullia, pakkohan sellaista oli testata. Olipa se hyvänmakuinen, huhhuh. Maistui melkein paremmalta kuin anti-vege-lihapulla. Kahvi oli myös hyvä, ja koko aamiaissali oli siisti. Ikkunat olivat isot ja mukavat näkymät pääkadulle.

Aamiaissali oli viihtyisä.
Jugurtin nimessä oli typo.

Hetki huilattiin aamiaisen päälle hotellihuoneessa ennen kylille lähtöä. Liikkelle päästyämme kävelimme aluksi Gedomino Prospekt-katua pitkin, joka vaikutti ostoskadulta. Hiljaista oli edelleen ja kaikki liikkeet kiinni. Mietimme, olisiko täälläkin pyhäinmiestenpäivä ja siksi paikat olivat sulki. Saavuimme sitten kadun päähän, jossa vastaan tuli Cathedral Basilica eli Vilnan tuomiokirkko. Se oli sentään auki ja kävimme tsekkaamassa ensimmäisen päivän monista vastaantulleista kirkoista.

Kaupunki oli hissukseen.
Vilnan tuomiokirkko.
Liettuan lippukin oli päässyt alttarille.

Kirkon takaa näkyi kukkulan päällä jököttävä Gediminasin linnan torni. Kävimme katsomassa sitä tarkemmin sisäpihalta, mutta päästäkseen tornille olisi pitänyt kävellä pitkähkö mäkinen serpentiinitie. Kesäaikaan tornille menisi lyhyt funicular eli sellainen kiskoilla kulkeva vaunu (en nyt saa päähäni mikä laitteen nimi on suomeksi), mutta nyt oli käytön kanssa hiljaista kuin huopatehtaalla. Emme nähneet tarpeelliseksi lähteä kävelemään mitättömältä vaikuttavalle tornille, vaan jatkoimme eteenpäin Kalny Parkasin puistoon ja nousimme metsäiselle kukkulalle, jossa oli Three Crosses-monumentti. Kolme ristiä oli Vilnan tunnus ja neuvostoaikana se tuhottiin, mutta rakennettiin myöhemmin taas uudelleen. Veistos oli tyhmä mutta Vilnan kaupunkiin sieltä avautui hulppeat näköalat, joten tuo paikka kannatti käydä tsekkaamassa.

Gediminasin linnan tornille jäi tällä kertaa kiipeämättä.
Kolmen ristin monumentti.
Vilna.

Palasimme kävellen takaisin päin ja meidän oli tarkoitus oikasta pienempää joenrantaa myötäilevää katua pitkin pyhän Annen kirkolle. Katu kuitenkin suljettiin nenämme edestä tietöiden vuoksi, joten meidän piti taas kiertää linnantornin ja kansallismuseon alue tuomiokirkolle asti. Päätimme poiketa hörppäämään kafeet Gedomino-kadulla olevalle Caffeine-nimiseen paikkaan. Se oli joku liettualainen kahvilaketju. Tilauksessa kesti, ja sieltä tuli ehdottomasti elämäni karmein cappucino kertakäyttömuissa. Pelkkää vaahtoa, ei yhtään kahvinmakua, ihan hirvee. Sitä äitelää vaahtoa ei kyllä saanut alas kirveelläkään, joten jätimme nämä juomatta, arvosana 0/5.

Maailman karseinta kahvia sai tuolta.

Sitten kävelyä vanhassakaupungissa. Paljon kävelyä. Näimme karkuteillä lentelevän papukaijan, joka laskeutui erään tytön päähän, mutta ei antanut ottaa itseään kiinni. Näimme kirkkoja ja toinen toistaan samanlaisia katuja, mutta kauppoja ja ravintoloita ja kahviloita ei nyt niin kauheasti ollut kuin olisi voinut olettaaa. Ihmisiä oli jonkun verran. Yksi turistikauppa nähtiin ja käytiin siinä ostamassa postikortit ja jotain muuta pientä. Postimerkit kävin ostamassa Narvesen-nimisestä kioskista; näitä oli paljon Latviassakin ja muistutti meidän R-kioskia. Nuori naismyyjä oli omaksunut hyvin neuvostoaikaiset palvelukulttuurin ominaisuudet, ei juuri katsettaan asiakkaaseen luonut saati tervehtinyt.

Pien ortodoksikirkko.
Hylättyjäkin kirkkoja löytyi.
Talonraato.

Kaupungintalon vieressä oli turisti-info jossa muodon vuoksi kävimme, ja tsekkaamassa muutamat ortodoksikirkot siinä sivussa (ukko kompuroi yhdessä pimeässä ovensuussa kynnykseen ja mutisi lähinnä itsekseen "täähän se on aivan helvetillinen paikka"). Alkoi siinä hieman jo nälättämään, joten poikkesimme lounaalle ranskalaiseen Balzac-nimiseen ravintolaan. Se oli ihan viihtyisä ravintola, joskin tuli tyhmästi tilattua hamburgerin pihvi mediumina (jauhelihapihvin täytyy aina olla kypsä). Juomaksi otin liettualaista olutta; nimeä en tiedä mutta hyvää se oli. Siisti paikka ja bonuksena uskomattoman kaunis naistarjoilijatar, joten 4/5 lähteepi täältä lounaspaikalle.

Lounasburgeri.

Jatkoimme pyhän Annen kirkolle. Löysimme sen näppärästi puhelimen kartan avulla. Paikalla olikin kaksi kirkkoa, emmekä olleet ihan varmoja kumpi se niistä oli, mutta kävimme molemmissa (toinen oli Franciscus Assisilaisen kirkko). Hienoja pytinkejä molemmat.

Pyhän Annen kirkko. Jompi kumpi noista.
Kirkko sisältä.

Kävelimme samaa reittiä pitkin kaupungintalon ohi osoitteeseen Vokieciu gatve 6, jossa oli Museum of illusion. Sisäänpääsymaksu oli aikuisilta 10€ / naama, tuntui aika kalliilta yleiseen hintatasoon nähden, mutta tätä oli kuitenkin netissä kehuttu. Vähän ahdisti jättää takit yleiseen valvomattomaan narikkaan, mutta näin tuntui tekevän kaikki muutkin. Museo koostui aistiharhajutuista, oli aika mielenkiintoinen ja osa teoksista oli oikein upeitakin. Jos olisi osannut ottaa valokuvia, niin täällä olisi saanut kyllä hienoja ja hauskoja kuvia. Virkailijat olivat avuliaita ja ystävällisiä ja tosi taitavia käyttämään kännykän kameraa (itselläni on vielä opettelemista oman Honorini kanssa, mutta naisvirkailija pyöritti sitä mennen tullen suomenkielisestä kieliasetuksesta huolimatta). Nytkin täällä oli melkoisesti väkeä, mutta kesäaikaan turistikaudella luulisi tämän olevan melko turvoksissa ihmisistä, mikä tietysti haittaisi tutustumista teoksiin. Ihmeen vähän tätä oli mainostettu. Mun tekisi mieli lipsauttaa kuitenkin 5/5 tästä paikasta.

Illuusiota ihmettelemässä.
Illuusiomuseo.
Illuusiot innoitti pelleilemään.
Kaikenlaista.

Sen jälkeen reilu kilometri kävelyä takaisin hotellille. Matkalla kävimme ostamassa ukon kanssa yhdet oluet Narvesenista. Postilaatikkoja emme olleet nähneet juuri missään, joten jätimme kortit hotellin respaan postitettavaksi (kesti lähes 2 viikkoa ennen kuin saapuivat perille) ja pyysimme respan tätiä varaamaan meille pöydän Lokys-nimisestä ravintolasta seitsemäksi hotellimme nimellä. Tämä onnistuikin hyvin. Sitten huoneeseen lepäämään, menin oikein peitteisiin ja nukuin makoisat päikkärit.

Harmi kun ei ehditty shampannerieen.
Hesburgereita riitti Vilnassa enemmän kuin missään.

Herättyäni oli jo pimeää. Katselin hetken telkkaria ja join oluen. Kuuden maissa menin katsomaan mitä porukat olivat saaneet aikaiseksi. Vähän aikaa seurusteltiin ja puoli seitsemän lähdimme kävellen kohti Lokys-ravintolaamme, joka sijaitsi noin kilometrin päässä hotellilta osoitteessa Stiklių gatve 8. Ravintolan oven avattuamme koko henkilökunta tuntui olevan vastassa, nousivat kaikki seisomaan ja hyvä etteivät kunniakujaa tehneet. Tarjoilijoita olikin huomattavasti enemmän kuin asiakkaita, vain yksi pöytäkunta meidän lisäksi, mutta toisaalta jouduimme jäämään katutasolle, joskin ikkunapaikalle. Kellariin emme päässeet - tai joutuneet. Myöhemmin ravintolaan tulikin kolmenkymmenen hengen japanilaisseurue, jotka ohjattiin kellariin. Porukat muistelivat käyneensä täällä aiemminkin, kun viimeksi Vilnassa kävivät 20 vuotta sitten.

Ravintolaa etsimässä.
Lokys-ravinteli.

Tarjoilija esitti sen miljoona kysymystä ennen kuin saimme edes alkudrinksut tilattua. Eikä ollut helppoa ruokatilaustakaan toteuttaa. Ravintola oli spesifioitunut riistaravintolaksi, joten tilasin ennakkoluulottomasti majavaa - joskin varmistuttuani ensin että sienet sai hutshelvettiin (sieniä oli tungettu lähes joka annokseen, tarjoilijan piti käydä oikein keittiössä kysymässä saisiko ruuan sienittä). Porukat pelasivat varman päälle tilaten kalaa - josta tarjoilija vähän tästä huomauttikin. Alkudrinkeiksi otimme mutsin kanssa skumpat, ukko otti Dry Martinin. Jonkinlainen leipäsetti tuotiin myös, mutta kattausmaksu ei ollut mikään yhtä härski kuten edellisenä iltana, olisikohan ollut yhteensä kolmen euron luokkaa.

Epäilin majavan olevan jotain rotan kaltaista sitkeää lihaa, mutta tätä oli mureutettu padassa varmaan tuntikausia, ja maultaan muistutti ehkä meidän riistaa, hirveä tms. Pinaattiperunamuusi sopi ruuan kanssa hienosti ja garnishit maistui kerrankin myös. Jälkkäriksi otin Irish coffeen, faija valitsi espresson ja Finlandia-vodkan ja mutsi hot chocolate & icereamin, mutta ei tykännyt. Hinta juomineen (ruokajuomaksi viiniä ja olutta), tippeineen, kattausmaksuine ja ruokineen kaiken kaikkiaan 110€, joten ei paha. Lokys-ravintolasta ei voi antaa vähempää kuin 5/5, suosittelen kyllä ehdottomasti.

Maistuvat majavat ja muut.

Palasimme pimeitä kujia pitkin takaisin hotellille, joskin ensin kävimme GO9-kauppakeskuksessa. Vaatekaupat yms olivat kiinni, mutta siellä oli myös kohtuukokoinen Rimi-ruokakauppa, josta ostimme hieman juomaa ja herkkuja. Sitten hotellille, jossa loppuilta kului blogaillen, nettisurffaillen, chattaillen jne. Nukkumaan puolen yön paikkeilla.

GO9-ostari.